Suomi-lomailen vielä reilun viikon, joten uusia päivityksiä ei ennen Oxfordiin paluuta määräänsä enempää taida tulla. Mutta sateisen sunnuntain kunniaksi voisin palata vielä muistoissa illalliselle, jolle osallistuimme ennen lähtöämme.
Tuttavamme, joka työskentelee yhdessä keskustan vanhoista collegeista, kutsui meidät viralliselle illalliselle. Collegehan tarjoaa opiskelijoille ja henkilökunnalle joka päivä ruoat, mutta muutaman kerran viikossa heillä on hienommat illalliset, joihin pitää pukeutua vähän fiinimmin. Tuskailin aikani pukukoodin kanssa, mutta päädyin kukkamekkoon (miehillähän tämä on aina helppoa!), joka osoittautui ihan kelpo valinnaksi. Emme tienneet yhtään mitä ilta tuo tullessaan, joten hikikarpaloita otsalta pyyhkiessäni minun ei auttanut kuin luottaa illan isäntäämme, joka kiitettävästi opetti talon tavoille ja kertoi perinteistä, joita illan aikana eteen tuli useita.
Ilta alkoi upean collegerakennuksen sisäpihan nurmikolla skumppatarjoilulla, jossa akateeminen small talk pääsi jo alkuun. Collegen opettajilla oli hienot kaavut päällänsä, joskin paksu musta viitta puvun päällä ei kesäkuumalla näyttänyt olevan se mieluisin vaatetus. Siirtyessämme sisälle harrypottermaiseen ruokasaliin huomasin, että minut oli onneksi plaseerattu istumaan tuttujen väliin, ettei ihan heti tarvinnut alkaa seurustelemaan sivistyneesti ventovieraiden kanssa. Illallinen aloitettiin opiskelijan lausumalla latinankielisellä ruokarukouksella (näin ainakin päättelin niistä muutamasta sanasta, jonka merkityksen pystyin päättelemään), jonka jälkeen pöytään tarjoiltiin viinit ja alku-, pää ja jälkiruoka.
Täyden menun jälkeen olin jo valmis lopettelemaan iltaa, mutta yllätyksekseni kuulinkin, että seuraavaksi siirrymme yläkertaan toiseen ruokasaliin jälkiruoalle. (Kaksi jälkiruokaa? Kyllä.) Poikkeuksellisen suuren osallistujamäärän vuoksi emme mahtuneet jälkiruokasaliin vaan nautimme lounassalissa juustoja, jälkiruokaviinejä, hedelmiä ja suklaakonvehteja. Olin aivan ähky syötyäni niin paljon hyvää ruokaa, mutta henkisestikin paukut alkoivat loppua selviydyttyäni akateemisesta diipadaapa-small talkista parin tunnin ajan. Siinä vaiheessa kun luulin jo toisen kerran illan tulleen päätökseensä, vanha hopeinen nuuskarasia lähti kiertämään pöytää. Aloittelijoita ohjeistettiin vetämään sieraimiin oikeaoppisesti nuuskaa, mutta minulla se sai aikaan vain loputtoman määrän aivastelua ja nenän limakalvojen kirvelyä. Yritin aivastella ja niistellä diskreetisti ja kaikkia eurooppalaisia etikettisääntöjä noudatellen, mutta pärskiminen ja nenän vuotaminen harvoin kai luokitellaan kovin esteettiseksi ruokapöydässä. Ensimmäinen kerta oli ikimuistoinen, mutta se taisi jäädä samalla viimeiseksi, mutta mitäpä sitä ei tekisi perinteitä kunnioittaakseen.
Jälkiruokahuoneesta poistuttuamme ilta jatkui vielä kahvilla, jonka jälkeen turnauskestävyyttä mitattiin vielä viskitarjoilun merkeissä. Jälkimmäiset juomingit olivatkin jo melko vapaamuotoisia tilaisuuksia, joissa oli mahdollista jutella jos jonkilaisten tallaajien kanssa. Ennen puoltayötä meidän oli pakko jättää leikki kesken ja suunnata takaisin kotiin, sillä aamuneljältä meidän piti virkeänä olla jo matkalla lentokentälle. Mutta once in a lifetime -kokemus kai tuokin, ja hyvillä mielin muistelen sitä vielä näin grillimakkara kourassakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti