Fiilistelen usein kaikenlaisten ajanjaksojen päättymistä ja työstän sitä kautta elämänmuutosta. Tiedättehän näitä perinteisiä "tämä oli viimeinen luento ikinä", "tämä oli viimeinen päivä tässä työpaikassa" tai "näen viimeisen kerran tämän maiseman" -tyyppisiä pohdintoja. Tänään vuorossa oli fiilistelyt viimeisestä suihkusta tässä asunnossa. Ajattelin jättää henkiset hyvästit kokolattiamatolle, jonka onnistuin pitämään kuivana sen neljän kuukauden ajan, jonka tässä asuimme, sekä tassukylpyammeelle, joka oli kroonisesti tukossa, johon oli pinttynyt vuosikymmenten kalkkisaostumat ja jonka seinänpuoleista sivua koristi pitkä musta homeraita. Ajattelin nautiskella kuumasta suihkusta ylpeänä siitä, miten hyvin olin onnistunut myös pitämään tasapainoni, sillä kylpyammeen pohja oli niin kapea, että horjahduksesta olisi seurannut ikävää jälkeä. Halusin nähdä viimeisen suihkun kauniina siirtymäriittinä seuraaviin elämänvaiheisiin, mutta kuinkas kävikään.
Olin juuri levittänyt shampoon hiuksiini, kun alakerran kylpyhuoneesta alkoi kuulua kolinaa. Aavistin pahinta. Ensin suihkustani katosivat paineet. Tajusin, että nyt on kiire peseytyä. Pari sekuntia myöhemmin hävisi lämmin vesi, eikä kestänyt kauaakaan kun kylmän veden tulokin lakkasi kokonaan. Siinä sitten seisoin 70-lukulainen käsisuihku kädessäni suihkuverhoa tuijottaen. Huuhtelematta jääneet shampoonjämät valuivat kasvoilleni ja tuuletuksen takia auki oleva ikkuna huolehti muuten aneemisesta olosta. Saatoin vain toivoa, että alakerrassa suihkussa käyminen ei kestäisi kauaa. Iho kananlihalla minuutteja laskiessani tulin entistä varmemmaksi siitä, että oli aivan oikea ratkaisu jättää tämä asunto taakse. Romanttinen neljä kuukautta suhteessa yli satavuotiaaseen edwardiaaniseen taloon kaikkine "mukavuuksineen" on ollut kokemus, jota ajan kultaamat muistot tulevat varmasti värittämään loppuelämän. Luulen olevani kuitenkin valmis lähtemään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti