torstai 24. lokakuuta 2013

Joulukortteja ja kurpitsoja

Kaupallinen joulu on alkanut. Jo muutaman viikon ajan kauppojen hyllyt ovat notkuneet mm. joulukortteja, jotka täällä tuntuvat olevan melkoisen näyttäviä ja ne saavat kaupoista kokonaisia osastoja valloitettavakseen. Harmillista kyllä, useimpia kortteja myydään 5-20 kappaleen paketeissa, joten jos ostaisin kaikki korttimallit joihin ihastun, pääsisin lähettelemään niitä vielä viiden vuoden päästäkin.






Halloween pukkaa päälle samaan aikaan, ja oikeastaan vasta ensimmäisen kerran elämässäni minusta on mielenkiintoista seurata halloween-hypetystä. En oikeastaan tiedä paljoakaan englantilaisten tavoista viettää kurpitsajuhlaansa, mutta tänne tällaiset pakanapippalot istuvat kulttuurisesti paljon luontevammin kuin Suomeen, jossa päivä on lähinnä päälle liimattua amerikkalaisten apinointia.

Halloweenia kritisoidaan paljon ilmeisesti siksi, koska sen pelätään vievän pyhäinpäivältä pois sen kristillistä sanomaa ja tuovan tilalle pakanallista kuolleiden henkien palvomista. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin sen, että lähestyvä marraskuu ja vetisen pimeä aika kaipaavat omaa värikästä juhlaansa. Halloween antaa tekosyyn naamiaisille, enkä ole ihan varma kuinka paljon sitä kannattaa hengellistää. No, olen avoin mielipiteille, mutta katsotaan nyt ensin miltä halloween näyttää alkuperäiskontekstissaan.

Ei kommentteja: