maanantai 11. marraskuuta 2013

Kuluttajansuojaa jännän äärellä

En ole päivitellyt blogia taas herrasiin aikoihin, kun internettiä meille toimittava Plusnet on sössinyt oikein olan takaa. Olemme siis käytännössä edelleen netittömiä, mutta onneksi satunnaisia mahdollisuuksia päästä sähköpostiin ja sosiaalimedioihin on ympäri kaupunkia.

Huonomaineisesta Plusnetistä pitää sanoa sen verran, että niin kauan kun palvelu toimi, minulla ei ollut mitään valittamista siitä. Puskaradion ennustus kävi toteen kuitenkin siinä vaiheessa, kun piti olla yhteydessä  asiakaspalveluun. Iso-Britannian kuluttajansuoja on jo valmiiksi ihan pyllystä, ja kun Plusnetissä on onnistuttu menemään sen suhteen vieläkin syvemmälle, ongelmat alkavat kasaantua, eikä niiden selvittelystä surkean asiakaspalvelun kanssa meinaa tulla enää yhtään mitään.

Tähän liittyen onkin tullut useampana päivänä mieleen (jos sallitte aasinsillat) se, että ihmisen mieli on kyllä erityisen jännä apuväline. Sen kun voi valjastaa melkein mihin tarkoitusperiin tahansa. Kuten vaikkapa nyt, kun paluu Suomeen alkaa lähestyä, on kerrassaan herkullista glorifioida koko Suomi maasta taivaisiin paratiisina, jossa kaikki toimii paremmin kuin Englannissa. Pakko kai niin on ajatella, edes vähän, jotta paluu muodostuisi vähän helpommaksi. Routalemmen Pekkaa lainatakseni, jännän äärellä ollaan.

Ei kommentteja: