Kyllä minä vielä sen ymmärrän, että on normaalia herätä sunnuntaiaamuna kirkonkellojen pankutukseen, mutta se, että pikkuisella kotikadullamme marssii sunnuntaiaamuna sotilaat raivotautisen left-right-left-right -huudon saattelemana, sai minut tänä aamuna hieraisemaan kahdesti silmiäni.
Kun unihiekat olivat karisseet silmistäni sotilaallisessa tahdissa, keksin syynkin tälle kummalliselle tapahtumalle. Sunnuntaina vietettiin jotakin kansallista sotaveteraanipäivää. En ihan niin pitkälle jaksanut asiaa tutkia, että olisin sisäistänyt tarkempia aattellisia yksityiskohtia, mutta oletin, että menneiden ja nykyisten sotien kanssa tällä täytyy olla tekemistä, luvassa on paljon uniformuja ja keskustassa tapahtuu varmasti jotakin kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti mielenkiintoista tarkkailtavaa. Heitin takin niskaan, kaappasin kameran kainaloon ja lähdin hyvässä seurassa katsomaan, mitä muistikortille ja verkkokalvoille tarttuisi.
Ulkomailla erilaiset muistojuhlat ja merkkipäivät ovat kiinnostavia tapahtumia erityisesti sen vuoksi, että ne heijastavat osallistujien ja yhteiskunnan arvomaailmaa. Tekee hyvää ravistella omia näkemyksiä ja käsityksiä, sillä kotimaassa sitä sokeutuu helposti tuttuihin ja turvallisiin tapoihin ja perinteisiin kyseenalaistamatta ollenkaan sitä, onko niille mitään muuta syytä kuin se, että niin on aina ennenkin tehty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti