maanantai 15. joulukuuta 2014

Kuluttajansuojattomuus ja asiakaspalveluttomuus

Reilussa viikossa ollaan ehditty kotiutua takaisin Suomeen, mutta ei täysin ongelmitta. Olen joskus blogeissani valitellut miten huono kuluttajansuoja UK:ssa on ja mikäli esimerkiksi laskuksen kanssa tulee epäselvyyksiä, on pahimmissa tapauksissa lähes mahdotonta ottaa asiakaspalveluun yhteyttä ja selvittää tilannetta.

Pari tuoretta esimerkkiä tulevat tässä, mikäli niistä olisi hyötyä muille Brittein saarilla asujille. Lähtiessämme Edinburghin kalustetusta vuokra-asunnosta teimme pyydetyn loppusiivon ja jätimme asunnon moitteettomaan kuntoon. Vuokranantajan edustaja ei kuitenkaan tullut paikan päälle tekemään lopputarkastusta vaan käski meidän tiputtaa avaimet lähtiessämme postiluukusta. Koska meillä oli muutama sata puntaa vuokravakuutta vielä vuokranantajalla jemmassa, haistoimme heti palaneen käryä. He voisivat väittää meidän tuhonneen vaikka mitä ja sen perusteella pidättää vuokravakuuden kokonaan tai osan siitä, ilman että meillä olisi mitään todistusaineistoa, jolla vaatisimme rahan takaisin. Todistaaksemme asunnon kunnon kuvasimme lähtiessämme kännykän videolle koko asunnon kunnon aina siihen asti kun lukitsimme ulko-oven ja tiputimme avaimet postiluukusta.

Eikä mennyt kuin muutama päivä kun sähköpostiin tipahti viesti, jossa kerrottiin siivojan loukanneen kätensä pahasti siivotessamme Edinburghin asunnon kylpyhuonettamme, jonka lasihylly oli kuulemma ollut rikki. Meitä pyydettiin antamaan selvitys tästä, jotta hylly voidaan korjata ja vuokravakuudestamme pidättää kulut. Vereni melkein kiehahti kunnes kiitin, taputin ja rapsutin itseäni siitä videokuvasta, joka kännykässäni oli. En tiedä olisiko sen kuvanlaadun perusteella pystynyt todistamaan mitään yksityiskohtia, mutta helpotti ainakin paluuviestin kirjoittamista. Pahoittelimme siivoojan loukkaantumista ja totesimme, että lähtiessämme asunto ja kylpyhuone olivat moitteettomassa kunnossa, josta meillä on videoklippi todisteena. Muutaman päivän päästä rahat palautettiin, eikä siivoojasta tai hyllystä mainittu enää sanaakaan.

Tästä viikon jälkeen mieheni sähköpostiin tuli huomautus siitä, ettemme ole vuoteen maksaneet Oxfordin asuntomme sähkölaskuja. No, tämän pitäisi olla itsestäänselvää, sillä emme ole vuoteen asuneet Oxfordissa ja kaikki sopimukset on katkaistu omasta ja vuokranantajafirman toimesta vuosi sitten. Sähköä meille toimittanut Scottish Energy ei koskaan toimittanut meille niitä puntia, jotka tasauslaskun perusteella olisi pitänyt liikaa maksetuista arviolaskuista palauttaa, joten oikeastaan he ovat velkaa meille ja tästä syystä tilanne kismitti tuplasti. Tällaisissa tilanteissa luulisi olevan helppoa ottaa yhteyttä asiakaspalveluun ja hoitaa ongelma, mutta asiakaspalveluun ei voi olla yhteydessä ilman että syöttää ensin sähkömittarin luvut nettilomakkeeseen. Se on mahdotonta nyt ja oli mahdotonta Oxfordissa asuessamme, sillä meillä ei ollut pääsyä sähkömittareille.

Emme siis todennäköisesti koskaan tule saamaan liikaa maksamiamme puntia arviolaskuista takaisin ja toivoa täytyy, ettei ongelmia tule jatkossa siitä, että meillä näyttää Oxfordissa kertyvän joka hetki sähkölaskuvelkaa firmalle, joiden kanssa meillä ei ole ollut vuoden 2013 jälkeen sopimusta. Vähän tekisi mieli kiukustua, mutta ehkä lähden jouluostoksille ja nautiskelemaan astetta toimivammasta yhteiskunnasta.

Jos joku kaipaa vielä pari varoittavaa esimerkkiä UK:n kuluttajasuojasta, suosittelen lukemaan seuraavat tekstit Oxfordin aikaisesta Ruislastu-blogistani :

http://ruislastu.blogspot.fi/2013/11/kuluttajansuojaa-jannan-aarella.html
http://ruislastu.blogspot.fi/2013/07/kuppa-vodafone-valta-jos-pystyt.html

Ei kommentteja: