Oxfordin kauneus ja kauheus

Skotlanti unohtui aika kivuttomasti sen siljan tein kun astuimme bussista ulos Oxfordissa. Vuoden tauon jälkeen huomasin tasapainoilevani samoilla mukulakivikaduilla kuin aikaisemmin, ihan kuin en olisi ollutkaan poissa. Mikään ei äkkiseltään vaikuttanut muuttuneen. Ehkä jokin kauppa oli sulkenut ovensa tai uusi kahvila auennut, mutta muuten kaupunki näytti entiseltään. Aika näytti kullanneen muistoni tehokkaasti, ainakin mitä tuli siihen, miten tehokkaasti onnistuin romantisoimaan kaiken näkemäni. Kaduilla ruostuneiden pyörien selässä ratsastavat opiskelijat ja ympärillä kaikuvat kirkonkellot loivat äänimaailman, jota en tiennytkään kaipaavani. Vanhat college-rakennukset ja mustiin viittoihin kääriytyneet yliopistolaiset olivat kuin kymmeniä tai satoja vuosia vanhoista maalauksista. Kaikki oli loppusyksyn auringonpaisteessa vain niin kaunista ja niin tunnelmallista.

Meille oli varattu huone Brasenose Collegesta, mikä kruunasi saapumisen kaupunkiin. Rakastan vanhoja yliopistorakennuksia, eikä paljon keskeisempää sijaintia tai tunnelmallisempaa rakennusta majapaikalle voi toivoa. Huokailin ihastuksissani nähdessäni raskaat rautavahvisteiset puuovet ja vihreät sisäpihan nurmikot, joilla kävely on aina kiellettyä. Jos jossakin aika tuntuu pysähtyneen, niin täällä.

Otimme nopeasti kaupungin keskustan haltuumme. Nopea lounas yhdessä lempiravintoloistamme ja vähän shoppailua, jonka jälkeen ehdimme vielä talsia keskustan kaduilla ennen pimeän tuloa. Vaahterat olivat tiputtaneet keltaiset lehtensä kaduille ja hämärän laskeutuessa kellertävät katulyhdyt syttyivät valaisemaan hämäriä kujia. Kaikki oli niin tunnelmallista, että meinasin pakahtua.

Eikä siinä ollut vielä kaikki. Olin unohtanut miltä tuntuu, kun illalla keskustan kymmenissä collegeissa ja kappeleissa alkavat kuoroharjoitukset. Ihan kuin ohjaajan iso käsi lisäisi oman soundrackin pimeneville kaduille. Koskaan ei tiedä, minkä kulman takaa kuulee upean kuoron vahvaa laulantaa, urkumusiikkia tai otteen sembaloharjoituksista. Tasatunnein ja vähän muulloinkin kaupungin eri suunnissa soivat kirkonkellot. Joskus ajattelen käveleväni Morse- tai Lewis-poliisisarjojen kulisseissa.

Kaksi ensimmäistä päivää Oxford näyttäytyi vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Sitten pikku hiljaa mieleeni alkoi palautua myös se arki ja elämän erilaisuus, johon täällä asuessa törmäsi ja johon oli  vaikea päästä sisälle. Kaiken kauniin ja arvokkaan lisäksi Oxford on kuitenkin kuva englantilaisesta yhteiskunnasta ja sen vuoksi ainakin minulla on ollut välillä vähän kulttuurisia sopeutumisvaikeuksia ymmärtää täällä olevien ihmisten maailmankuvaa. Ihmisten välinen eriarvoisuus, ihmissuhteiden hierarkisuus, poissulkevuus, lokerointi ja elitismi ovat asioita, joita ei samalla tavalla suomalaisessa yhteiskunnassa näe. Kulttuurisen ja sosiaalisen lukutaidon harjaantuminen ymmärtämään englantilaista luokkayhteiskuntaa vie aikaa, ja siitä olisi kyllä suuresti apua Oxfordin kaltaisen paikan haltuunottamisessa. Täällä soppaa hämmentävät kultalusikka suussa syntyneet opiskelijat ja siihen kun heitetään mausteeksi menestymispaineet, kilpailu ja kova tarve linkittyä ja luoda suhteita tulevaisuuden kannalta hyödyllisten kontaktien kanssa, meno näyttää joskus ulkopuolisen silmin aika raadolliselta. Oxford kätkee porttiensa taakse monta menestystarinaa, mutta myös surullisen paljon niitä paineiden keskellä huonommin päättyneitä tarinoita.

Ehkä juuri tämä tekeekin Oxfordista erityisen paikan. Toisaalta kaupunki yliopistoineen pitää sisällään klassista kauneutta ja korkeasti koulutetun yläluokan sosiaalista pääomaa, kun taas toisen kulman takana näyttäytyy alleviivattuna ihmisten eriarvoisuus ja vanhan rahan valta. Ehkä Oxfordin kiinnostavuus omalla kohdallani syntyy juuri siitä, että tulen aina tarkkailemaan näkemääni ulkopuolisena enkä varmaan koskaan tule täysin ymmärtämään, millaisella polttoaineella brittien sosiaaliluokka-ajattelu puskee eteenpäin. Mutta tästäkin huolimatta nautin kovasti kurkistelusta toiseen todellisuuteen vaikkapa vain avaimenreiästä, kyllä se maailmankuva sitäkin kautta laajenee.