Oli viisasta jäädä Oxfordiin koko viikoksi ja jättää Lontoon jäätävät jouluruuhkat väliin. Epäröimme tosin koko viikon, onko virhe jättää käymättä Lontoossa kun näin lähellä ollaan, mutta loppujen lopuksi Oxford tarjosi meille kaiken mitä kaipasimme. Näimme ystäviä, fiilistelimme menneitä, ostimme vaatteita, nautimme kulttuurista, söimme tajuttoman hyvää ruokaa ja hengasimme yliopistolla. Tietenkin samoja juttuja voisi tehdä isommassa mittakaavassa Lontoossa, mutta merkittävin ero on se, että siellä ei pysty liikkumaan jalan, ja etäisyydet saa kymmenkertaistaa. Lontoo on muutenkin niin hengästyttävän kokoinen paikka, että sinne mennessä pitää olla päämäärä kirkkaana mielessä. Täällä on niin helppo vain haahuilla ja suunnata hetken mielijohteesta mihin vain 10 minuutin kävelymatkan sisällä. (Eh, pientä matkailuedistämismainontaa, eikö? Ja taitaa vielä jatkua...)
Asuessamme täällä vuosi sitten luonnontieteellinen museo oli remontin vuoksi suljettu. Sekös minua harmitti, kun en päässyt dodo-pyhiinvaellukselle sinne, mutta nyt sekin asia tuli korjattua. On muuten mahtava museokombo täällä tuo Pitt Riversin antropologinen museo ja luonnontieteellinen. Molemmat monta kertaa pienempiä kuin serkkunsa Lontoossa, mutta juuri sopivan kokoisia, joissa museopedagogiikka on toteutettu kaikenikäisiä kiinnostavasti.
Black Friday -shoppailukausi osoittautui yllättävän käyttökelpoiseksi meille tällä kertaa, vaikka vähän skeptisesti siihen etukäteen suhtauduinkin. Alennukset jatkuivat koko viikonlopun ja mukaan tarttui neuleita, juhlapukuja ja kauluspaitoja, joista monet onnistuimme bongaamaan 50 prosentin alennuksesta. Oxfordissa on kaupungin kokoon nähden aivan mahtavat juhlavaatevalikoimat, joten tarpeet täyttyivät tältäkin osalta.
Ravintolat olivat juuri niin hyviä täällä kuin muistelinkin. Tai ainakin Edinburghin ravintolatarjontaan verrattuna täällä voi syödä aivan ylivertaisen hyvin. Skottiruoka ei koskaan tehnyt minuun vaikutusta, eikä sieltä löytynyt hinta-laatu-suhteeltaan sellaisia ravintoloita kovinkaan monta, jossa olisi viitsinyt käydä. Brittiruoka ei sielläkään maistunut hyvälle ja monessa etnisessäkin ruoassa oli kursailematon skottitvisti, uppopaistoa, haggista tai muuta ei niin mukavaa. Täällä olemmekin sitten viettäneet oraaliorgioita libanonilaisessa, intialaisessa, ranskalaisessa ja italialaisessa ravintolassa.
Collegemajoituksen jälkeen siirryimme lopuiksi yöksi University Clubille. Täällä on ihan hyvä olla, joskin tunnelma on latteampi ja huone muistuttaa sairaalahuonetta kaikkine esteettömyysapuvälineineen. Eipä täällä kuitenkaan tarvitse määräänsä enempää aikaa viettää, ja hinta on jokatapauksessa huokeampi kuin paikallisissa hotelleissa.
Torstaina menin Christ Churchin katedraaliin evensongiin, eräänlaiseen laulupainotteiseen iltahartauteen, jossa laulaa poikakuoro. Kuoro on niin hyvä ja tunnelma niin ainutlaatuinen, että rakastan käydä siellä. Kun silmät sulkee, voi kuvitella matkustavansa vuosisatojen taakse. Heti sen jälkeen kiirehdin vähän toisenlaiselle aikamatkalle, nimittäin teatteriin katsomaan Motown-showta, jonka lopussa koko teatterisali jammasi käytävillä Jackson 5:n tahtiin. Yleisö koostui pikkuhippurassa olevista naisista, jotka olivat eläneet villeimmät nuoruusvuotensa 60-luvulla ja tulivat nyt muistelemaan nuoruutensa idoleita. Välillä meinasin jäädä jalkoihin kun twistasivat niin suurella hartaudella, mutta hengissä sieltäkin pois pääsin.
Kaikin puolin viikko Oxfordissa on kruunannut tämänsyksyisen keikan Brittein saarille. Hieno keikka siis takana ja maailmankuva on taas pari askelta avarampi. Nyt kelpaa pistää kimpsut ja kampsut laukkuihin ja suunnata Suomeen viettämään itsenäisyyspäivää. Blogi alkaa hiljentyä, mutta ei vielä vaikene. Hyvää joulunodotusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti