| Maisema Selatangarista, tien 427 varrelta. |
Pitkäaikainen haaveeni on ollut matkustaa Islantiin. Olen ihastellut monesti Lapin karuja maisemia ja Skotlannin Ylämaan ja saarien taianomainen luonto on jättänyt niin vahvan muistijäljen, että tiesin jo etukäteen pitäväni Islannistakin. Kaikkia näitä paikkoja yhdistää kesäisin ainakin valo. Niissä pääsee harvoin aurinko porottamaan kirkkaalta taivaalta, joten sumun ja pilviverhon läpi suodattuva valo tekee väripaletista hyvin omalaatuisen. Maisemat ovat hurmaavia ja kivien ja kasvillisuuden luoma tekstuuri on puhuttelevaa. Sään suhteen kenelläkään tuskin on kovin korkeita odotuksia, joten sateeseenkin tulee lämmin ja hyväksyvä suhde. Litimärkien hiusten ikään kuin kuuluu liiskautua naamalle samalla kun muovipussi toisensa jälkeen kääritään suojaamaan kameraa.
| Kohti merenrantaa. |
Lähdin Islantiin mukaan, kun miehelleni koitti vihdoin työmatka tänne tulen ja jään maahan. Jouduin toki hieman keräämään rohkeutta tajutessani että tulisin osan ajasta kiertelemään yksin saarta. En tosin keksi montaa hiljaisempaa ja turvallisempaa ulkomaan kohdetta, jossa hypätä rattiin, joten toistaiseksi olen selvinnyt.
| Fiestamme suorituskykyä koeteltiin Selatangarin soratiellä. |
Islannissa on vaikea matkailla luonnossa ilman autoa, joten vuokrasimme lentokentältä sellaisen. Vuokraamamme Ford Fiesta ei ehkä kaikkein halvimpana vaihtoehtona vastaa monien mielikuvaa maastokelpoisesta autosta, mutta hinta-laatusuhde on kohdallaan. Se on toistaiseksi jaksanut nousta mäkien päälle ja kulkee mainiosti pikitiellä. Hiekkateilläkin se kulkee, eikä rutise läheskään yhtä paljon kuin minä istuessani pelkääjän paikalla. Jos veri olisi vetänyt vuoristoteille, olisi ollut pakko vuokrata neliveto. Vinkkinä siis teille muille: Jos luonto kutsuu kohti vaativampia maastoja tai jos kaipaat ajomukavuutta, ei kannata säästellä autovuokrassa. Autoon saa lisäksi ostettua vaikka millaisia vakuutuksia ja omavastuunpoistoja, joten rahalla saa suojattua melkein kaiken materian, paitsi ei ymmärtääkseni auton pohjaa. Jos sen kolauttaa kiveen, saa syyttää vain itseään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti