Oxfordissa jälleen. Tällä kertaa unirytmit iloisesti häränpyllyä heittäneenä. Heräsimme molemmat puoli kolmelta aamuyöllä, tosin menimme kyllä nukkumaankin kuudelta illalla. Tässä sitä on sitten pyöritelty peukaloita ja odoteltu auringon nousua. Näyttää siltä, että puoli viideltä aamu alkaa täällä kajastamaan. Eipä sitäkään ole tullut todistettua täällä vielä koskaan, joten pitää suhtautua aamun ensi säteisiin elämyksenä, vaikka herkempää tällainen kukkuminen voisi vähän ahdistaa.
Toukokuun myötä meillä on alkanut myös viimeisen kuukauden lähtölaskenta tässä asunnossa. Gradukin pitäisi viimeistellä, kun se tuli bumerangina parannusehdotusten myötä takaisin. Kesän suunnitelmatkin ovat vielä auki. Tervetuloa jälleen siis päivä kerrallaan -elämän pariin. Paljon ei ole muuttunut siitä, kun tammikuussa aloitin tätä blogia kirjoittamaan. Edelleenkin ollaan tilanteessa, jossa elämää ei ole suunniteltu edes kvartaalin vertaa eteenpäin. Oi pysyvyys, missä olet?
3 kommenttia:
Yhdyn kahteen viimeiseen lauseeseen. Toisaalta, kun ei ole sitoutunut mihinkään pysyvästi, tulee mieleen sellaisiakin asioita kuten: ' Whatever, mitäpä jos lähdetäänkin tekemään viimeinen harjoittelu Austraaliaan.'
PS. Jos ei uni tule, tee aamukierros kameran kanssa ulkona ja hyödynnä kuvaukselle otolliset valaistusolosuhteet.
Ette kai vaan puhuneet itsestänne kun viimeisestä harjoittelusta Australiassa puhuitte? :D Me tullaan muuten Suomeen kesäkuussa, ettäs puhallelkaa Manilasta pölyt pois ;)
Noo... kaikenlaista täällä on tullut keskusteltua harjoittelupaikkojen suhteen ja Australiakin on vilahdellut yllättäen vaihtoehtona, kun ei sinne tule kuulemma muuten lähdettyä. B:lla on maanosien keräilyprojekti kesken ja siihen tarvittaisiin kuulemma vielä Australia ja Aasia.
Manilaa olin taas kerran lahjoittamassa pois, kun minulle huomautettiin, että se ei ole meidän peli vaan teidän, joten minulla ei ole valitettavasti valtuuksia päästä siitä eroon...
Lähetä kommentti