lauantai 7. syyskuuta 2013

Koti hämähäkinseiteissä

Englantilaiset asunnot eivät ole mitään araknofoobikkojen märkiä päiväunia. En ole missään tähän astisen elämäni kodeista törmännyt niin moniin sisällä eläviin hämähäkkeihin, kuin näissä neljässä Oxfordin asunnossa, joissa olemme tänä vuonna ehtineet asua.

Sinänsä hämähäkit eivät ole vielä vieneet mielenterveyttä, mutta täsmäiskuja imurilla pitää tehdä sinne sun tänne, ellei halua niiden liiaksi asettuvan kodiksi. Pienen herkullisen lisäsäväyksen tähän seittiin tekee vielä se, että Daily Mailin mukaan kaikki Englannissa elävät hämähäkkilajit ovat myrkyllisiä.

Hämähäkkien liiskaaminen ja päästäminen sitä myötä paremmille saalistumaille ei välttämättä ole kaikkein eettisin vaihtoehto, mutta niiden ruoanhankintamahdollisuudet ovat jo lähtökohtaisesti niin heikot, että ne ennemmin tai myöhemmin kuolisivat nälkään. Taikauskon sävyttämällä hämähäkintappokiellollakaan ei ole vaikutusta, mutta jos joku kokee joutuneensa tästä syystä kärsimään, ilmoittautukoon. Saattaisin olla avarakatseisempi näitä alivuokralaisia kohtaan, mikäli niistä olisi hyötyä vaatekoiden tappamisessa, tai banaanikärpästen. Näistä ensimmäisenä mainittuja brittikodeissa on vaivaksi asti, mutta kertaakaan en ole nähnyt niitä pyristelemässä hämähäkinseitissä.

Ei kommentteja: