Koska intialainen ruoka tuppaa tulemaan välillä korvista ulos, pitää englantilaisellekin perinneruualle antaa silloin tällöin uusi mahdollisuus. (Perusoletushan on tosin se, että loputtomien mahdollisuuksien antaminenkaan ei paikalliselle ruualle ihmeitä tee, mutta kun nyt täällä asutaan, niin pitäähän sitä elämyksiä hankkia.)
Sunnuntain kunniaksi menimme ulos syömään elämämme ensimmäistä Sunday roastia, ruokalajia, joka nimensä mukaisesti on 1700-luvulta alkaen hautunut sunnuntain kirkonmenojen ajan brittiperheiden uuneissa ja jonka ääreen perhe on kokoontunut. Ruoanvalmistustavasta johtuen lautaselta löytyy uunissa paahdettua perunaa, juureksia ja lihaa, jonka lisäksi väriä annokseen tuovat höyrytetty kaali, herneet ja porkkanat. Tämän lisäksi annosta täydennetään Yorkshire puddingilla, jonka nimi on harhaanjohtava, ellei jopa täysin järjenvastainen, sillä tämä lisuke muistuttaa ennemmin valtavan isoa tuulihattua tai pulleaa pannukakkua (joka muuten perinteisesti kypsennettiin ylijäämäihrassa, nam!). Tämä kokonaisuus sitten tarjoillaan vaihtelevilla ruskeilla kastikkeilla ja nautitaan suuren perinnetietoisuuden vallitessa.
No, mikä oli tuomioni? Yllä olevasta kirjoituksesta voi tietenkin jo osviittaa saada, mutta ehkä tiivistäisin kokemuksen sanoihin: "Ei ulkona syömisen väärti." Raaka-aineet ovat sitä perinteistä Pohjois-Eurooppalaista tarjontaa, jota Suomessakin on kautta aikojen popsittu. Joka paikkaan sopiva "jos tykkää tällaisesta, niin onhan se hyvää" -argumentointi toimii siis tässäkin.
Tähän loppuun vielä pari aiheeseen liittyvää videoklippiä, mikäli ensi sunnuntaille puuttuu vielä ruokaidea!
Yourkshire pudding
Sunday roast (for dummies, ihanan selkokielistä ruoanlaittoa)
Ja vielä vähän elämänmakuisempi Sunday roastin ohje
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti