Sielultani opettajaihmisenä haluan työskennellä opetuksen parissa. Olen tälle vuosikymmenelle siirryttyäni ohittanut vääjäämättömästi sen vaiheen elämästä, että jaksaisin toistuvasti todistella ympäröivälle maailmalle olevani multitalentti kaikessa, mitä ikinä ryhdyn tekemään. Tästä syystä laitoin vapaaehtoistyöhakemukseenkin rastin kohtaan "oppimisvaikeuksiset aikuiset", sillä se vaikutti annetuista vaihtoehdoista olevan lähimpänä sitä, mitä haluan ja osaan tehdä. (Tiedättehän, niitä aikuisia, joilla matematiikka tai luku- ja kirjoitustaito on jäänyt heikoksi tai hankkimatta, koulut kesken ja mitä niitä tarinoita nyt löytyykään...)
No mutta hei. Taas tuli huomattua, että että kielitaito on muutakin kuin sanaston hallintaa tai sen puutetta. Kielenkäyttö on lista sopimuksia ja kielipelejä, kuten nyt vaikka se, että täällä ei puhuta kehitysvammaisista tai syndroomista. "We don't use these kind of words, because we all are equal." Hieno ja tavoiteltava ajatus, jota kannatan varauksettomasti, mutta vähän minua jäi häiritsemään se, että yhtäkkiä "aikuisten oppimisvaikeudet" muuttuivatkin päivätoimintakeskukseksi, jossa muutama osallistuja osaa puhua ja osa pystyy liikkumaan itsenäisesti. Niin, no, voihan sitäkin yläkäsitteenä oppimisvaikeudeksi sanoa, jos ei ole oppinut puhumaan, mutta millaisella termillä täällä puhutaan sitten vaikkapa hieman vähemmän arkipäivään vaikuttavista oppimisvaikeuksista.
Suomessa ollessa tavoitteenani on usein, tai vähintään ammatillisessa kontekstissa korrekti kielenkäyttö ja uusimmissa termivirroissa mukana seilaaminen. Mutta täällä on näemmä mahdotonta olettaa, että sanavalinnat ja terminologian ymmärtäminen menevät nappiin. Ugh, disabled English speaker on blogipurskautuksensa päättänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti