Hyvää pubiruokaa on vaikea löytää. Sanon sen nyt ihan suoraan, vaikka oma nöyrä mielipiteeni se onkin. Uskon ja toivon, että näissä paikalliskulttuurin kehdoissa oluiden ja siidereiden rinnalla tarjoillaan myös vastustamattoman herkullisia annoksia, mutta sen selvittäminen, mistä näitä gourmee-ruokia saisi, onkin hankalampi homma. Yksityisomistuksessa olevat pubit voivat koota lautaselle aivan mitä vain, eivätkä ketjuruokaa tarjoavat paikat välttämättä ole sen varmempia paikkoja. Henkisesti vahva jatkaa siis salapoliisityötä. "You never know what you're gonna get."
Kovin usein en pubissa ole joutunut onneksi syömään, mutta rakas
matkaseurani on ollut viime aikoina vahvasti sitä mieltä, että
kierrettäessä Englannin maaseutua ainoa oikeaoppinen ruokapaikka on
paikallispubi. Siinä hän taitaa olla oikeassa, että kyläpubien autenttinen tunnelma hakkaa aasialaisnoutopöytätiskit mennen tullen, mutta aina en siitäkään huolimatta onnesta hihkuen ruokalistaa lue. Meidän tämänkertaiset "iltapalat" Ashurstista, pienestä kylästä lähellä Southamptonia näyttivät tältä:
P.S. Kuulin, että lähiseudulla on Michelin-tähden saanut ruokaa tarjoileva pubi. Se on varmaan kallis, mutta olisin kiinnostut tietämään, millaisia lisäansioita ruokaan tulee, kun pubin ovensuussa roikkuu noinkin laajalti tunnustettu kehu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti