Kaurapuurokaksoset Suomi ja Skotlanti

En voi vähätellä stereotypioiden ja ennakkoluulojen vaikutusta menneisiin ja tuleviin reissuihin. Vaikka sitä kuinka haluaisi olla tiedostava maailmanmatkaaja, joka suhtautuu kaikkeen uuteen avoimesti, huomaa sitä jatkuvasti oman maailmankuvansa vajavaisuuden ja mielikuvien voiman. Jokaisella reissulla tähän asti todellisuus on osoittautunut melko erilaiseksi kuin ennalta olen kuvitellut. Välillä elämän realiteetit ovat lyöneet vasten kasvoja märällä rätillä opettavasti läiskien, mutta onneksi vähintään yhtä monta kertaa tarjolla on ollut myös puuterihuiskulla ehostettuja kansallisia kasvojenkohotuksia. Parhaita hetkiä ovat tainneet olla kuitenkin ne, jolloin ei ole enää tarvinnut arvottaa asioita musta-valkoisesti hyviksi tai huonoiksi, oikeiksi tai vääriksi, vaan on saanut kaivautua syvemmälle harmaan sävyihin ja ilmiöiden syntysyihin.

Edellinen reissumme Brasiliaan oli kokonaisuudessaan aika haastava. Sinne meneminen, samoin kuin siellä eläminen kuluttivat yllättävän paljon voimia. Nyt Skotlantiin lähtiessä tunnelma on onneksi reippaasti erilainen: kieli on jo valmiiksi hallussa ja eurooppalainen kulttuuri holhoavine EU-säädöksineen tuo turvaa. Olemme jopa Englannissa asuessamme käyneet parin päivän matkalla Edinburghissa, joten ennakkovalmistautumista ei ole tarvinnut tehdä pelkästään internetin ja Google Streetviewien kautta.


Myönnän, että olen etukäteen jo päättänyt pitäväni Skotlannista. Verkkokalvoillani on vahva kuva sumuisista nummista, jossa säkkipillin soidessa kilvan ylämaan karjan kanssa loikkii kilttiin pukeutuneita skotteja. Loch Nessin hirviötarinat, kyyninen huumori ja upeat maisemat eivät voi tehdä maasta lähtökohtaisesti huonoa. Erityisen vakuuttunut olen siitä, että Skotlannissa on ymmärretty aamukaurapuuron kulinaristinen arvo, mikä ei maailman mittakaavassa ole itsestäänselvää.

Pidän Skotlantia ja Suomea eräänlaisina henkisinä sisaruksina, jotka on lapsuudessa erotettu toisistaan eri adoptioperheiden kasvatettaviksi. Rakennuspalikat ja lähtökohdat molemmilla mailla ovat samankaltaiset, mutta eri ympäristöissä kasvaneina molemmille on kehittynyt omat vivahteensa. Molempien maaperä on ollut niukkaravinteinen ja karujen kasvuolosuhteiden vuoksi historia on kirjoitettu lanttua ja naurista järsien. Kylmien talvien riepottelemana skotit ovat turvautuneet viskiin ja kehitelleet mitä kummallisempia tarinoita historiaansa värittämään. Rooman valtakunnan ulottuminen Skotlantiin saakka toi maalle tietenkin pientä kulttuurista etumatkaa Suomeen nähden, mutta nykyaikana Skotlanti taitaa fanittaa pohjoismaalaista hyvinvointiyhteiskuntaideaalia ja haluaisi monilta osin muistuttaa enemmän Pohjoismaita kuin etelänaapurissa olevaa Englantia.

Syvällä sisimmässäni tiedän, että Skotlanti tulee olemaan erilainen kuin se on mielikuvissani nyt, mutta kaikkein eniten pidän siitä ajatuksesta, että lähtökuoppien kaivaminen on tällä kertaa yllättävän helppoa. Tiedä sitten onko se välttämättä hyvä merkki, mutta ei tässä auta muuta kuin katsella. Lupaan puida paikanpäällä koetut käänteentekevät kulttuurikuohunnat täällä blogissa ja pitää teidät menossa mukana.