Takaovesta katoaminen ja ulkomailla hiljaiselon pitäminen ei ole koskaan ollut oikeastaan minun juttuni. Vuodesta 2010 alkaen olemme viettäneet Suomen rajojen ulkopuolella pitkälle kolmatta vuotta ja olen huomannut kaipaavani aivan liikaa perhettäni ja ystäviäni että selviäisin ilman yhteydenpitoa. Nyt edessä on viides lähtö ja tällä kertaa vietämme syksyn Skotlannissa. On siis parasta turvautua hyviksi havaittuihin käytäntöihin yhteydenpidossa ja pistää jälleen pystyyn blogi.
Omaa henkistä hyvinvointiani helpottaa se, että pääsen tänne päivittelemään tunnelmakuvauksia ja kuulumisia sekä avautumaan ylä- ja alamäistä, joita expat-elämä väistämättä välillä pitää sisällään. Jos joku haluaa syksyn mittaan lukea kuulumisiamme, tämä blogi lienee siihen tarkoitukseen varteenotettava kanava. Ettei kommunikointi jäisi kuitenkaan aivan yksipuoliseksi, olisi kiva kuulla ketkä tätä käyvät lukemassa. Minut tavoittaa kommenttikentän lisäksi esimerkiksi sähköpostitse osoitteesta etunimi.sukunimi@gmail.com.
Kvartaali-kiltti oli muuten yksi tämän blogin työnimistä, kuten oli Kiltin tutina ja Skottikärrykin. Yksinkertainen on kuitenkin kaunista, joten virittäkää vastaanottimenne Skottiruudun taajuudelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti