Lähtötunnelmat eivät varsinaisesti ole katossa, kun elimistö käy taistoa lajitelmaa taudinaiheuttajia kohtaan. Olemme molemmat kipeinä, minä kai astetta enemmän. Pakkaamiset on kuitenkin pakko tehdä, puhumattakaan siivoamisesta. Tuliaisetkin ovat vielä ostamatta, joten jostain on revittävä energiat viimeisiin puristuksiin
Vaikka pakkaukset menevätkin jo melko rutiinilla, taustalla muhivan jännityksen huomaa hyvin satunnaisista herkistelyistä, joita tänään on aiheuttanut sekä ohilentävät muuttomatkalla vaakkuvat hanhet että tietokoneelta soitettu portugalilainen nyyhkymusiikki. Sinänsä siis lennot ja vieraat maat eivät jännitä, mutta matkalaukkujen pakkaaminen on tietyllä tavalla aina siirtymäriitti johonkin uuteen ja tuntemattomaan.
Menomatkalla Skotlantiin piipahdamme Portossa miehen konferenssimatkalla. Portugaliin meillä on molemmilla vahvat tunnesiteet johtuen muutaman vuoden takaisista kahdesta pätkästä, jotka siellä asuimme. On toisaalta ihana mennä sinne, vaikka tiedän, etten tule pääsemään siellä lähellekään niitä ihania hetkiä, joita siellä vuosia sitten vietin. Älkää siis hämmentykö, vaikka muutama alkupäivitys tuleekin Iberian niemimaalta, kyllä sitä Skotlantiin on tarkoitus päätyä tämän pienen koukkauksen jälkeen.
Olen röhnöttänyt tässä sängyllä pienen välikuoleman verran ja nyt on pakko nousta jatkamaan pakkausta. Virittäydyn tunnelmaan seuraavien kahden Youtube-videon avulla:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti