perjantai 12. syyskuuta 2014
Itsenäisyyspropagandaa
Eilen toiveeni täyttyivät ja sain käsiini pinkan itsenäisyysäänestyksen puolesta ja vastaan argumentteja. Erityisen kiinnostuneena luin perusteluja kyllä-äänille, sillä itsenäiseksi haluavalla valtiolla pitää olla melkoisen hyvät perustelut tavoitteelleen.
Jätän jokaisen lukijan harkintaan mihin seuraavat vapaasti suomennetut väitteet totuuden ja propagandan välimaastossa asettuvat, mutta ideaalissa maailmassa itsenäisellä Skotlannilla näyttäisi olevan hieno tulevaisuus:
Ensimmäisestä päivästä lähtien Skotlanti tulisi sijoittumaan maailman 20 rikkaimman valtion
joukkoon korkeammalle kuin UK. Kuvittele mitä kaikkea sillä rahalla voisimmekaan tehdä.
Voimme tehdä politiikkaa, joka pohjautuu omille toiveillemme ja arvoillemme, sekä luoda
enemmän työpaikkoja ja suurempia mahdollisuuksia.
Skotlannin tulevaisuusnäkymät ovat kirkkaat. Öljy tulee riittämään vuosikymmeniksi [...]
Skotlanti on ainoa maa maailmassa joka öljystä huolimatta on köyhtynyt ja toisin kuin muut
öljyvaltiot, Westminster ei ole pistänyt mitään sivuun pahan päivän varalle.
Meillä ei ole mitään pelättävää kuin pelko itsessään. [...] Kukaan ei voi estää meitä
käyttämästä puntaa. Mikään maa ei uhkaa meitä sotilaallisesti ja ainoa syy, miksi terroristit
hyökkäisivät meitä vastaan on se, että olemme osa Yhdistyneitä kuningaskuntia.
Kyllä-ääni tarkoittaa, että sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä pelastetaan hiipivältä
yksityistämiseltä, eläkeikää madalletaan ja eläkkeitä nostetaan, ydinohjusten sijaan raha
voidaan käyttää lapsiin.
Jos olet kiinnostunut lueskelemaan alkuperäismateriaalia, löydät ne mm. näiden linkkien takaa:
The Wee Blue Book - Don't vote in the independence referendum until you've read this.
www.YesScotland.net
Youtube-kanava itsenäistymisen puolesta www.YesMeans.tv
Ja siltä varalta jos ylläoleva on aivan liian vakavamielistä tämänhetkiseen sieluntilaasi, suosittelen lukemaan aina relevanttia Lehtilehteä. (Kiitokset linkistä lähtevät Sastamalan perukoille.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti