Kompastumista odotellessa

Jos ulkomaille muutto voi olla sulavaa ja helppoa, Edinburghiin saapuminen on ollut sitä. Liekö kyseessä kokemuksen tuoma viisaus vai onko tämä paikkana vaan niin lempeä, että virtaan on helppo soljahtaa. On vaikea kirjoittaa edes blogiin mitään, kun tuntuu, että päiviin ei mahdu mitään erikoista. Se tosin ei haittaakaan, sillä arkisen rutiinin pyörittäminen on ollut jo kauan haaveissani. Käyn siis mielelläni kaupassa ja kuntosalilla, pidän kodin kunnossa, pyykkään ja suunnittelen kaikkea menoa ja meininkiä. Sellaista expat-rouvan onnellista arkea, jonka toteutumista ei voi pitää itsestäänselvyytenä.

Brasilian jälkeen Skotlantiin on ollut niin helppo tulla. Ilmasto muistuttaa Suomea, kadut ovat turvallisia ja melkein kaikki toimii loogisesti. Bussilinjoista on kartat ja niiden aikataulut pitävät. Torakat ovat vaihtuneet astetta miellyttävämpiin kokolattiamattoa syöviin turkiskuoriaisiin ja muutenkin mieli on saanut levätä. Edes asuntojen kylmyydestä tai kylpyhuoneiden vesikalusteista en jaksa valittaa, kun tietää, miten paljon huonomminkin asiat voisivat olla. Jopa Oxfordin aikaan verrattuna tämä tuntuu rentouttavammalta. Poissa on sellainen takakireä suorittaminen ja päteminen, joka leijui Oxfordin yliopistokaduilla, vaikkakin kauniilla sellaisilla.

Tuleva kotikatumme

Kyyninen realisti sisälläni odottaa kuitenkin sitä päivää, jolloin Skotlanti näyttää selkäpuolensa. Uskon että sekin päivä tulee, vaikka en kauheasti sitä odota. Blogin kannalta vastoinkäymiset ovat kuitenkin huomattavasti hedelmällisempää aineistoa kirjoituksiin. Mikä onkaan sen mahtavampaa kuin pistää sormet näppäimistölle ja antaa niiden nakuttaa tekstiä korvista tulevan höyryn voimalla. Sitä odotellessa pitää kuitenkin tyytyä tällaisen dippadippadai-arjen kuvaamiseen.

Parina seuraavana viikonloppuna käymme tutustumassa Pohjois-Skotlantiin. Huomenna vuokraamme auton ja lähdemme testaamaan, mitenkäs se auto vasemmalla puolella katua kulkikaan. Vuorossa on Inverness, Highland games ja harvaanasutun Ylämaan kauneus ja karuus. Viikon päästä annamme bussikuskin hoitaa ajamisen ja käymme Hebrideillä, Skyen saarella. Sään salliessa tulossa on siis ainakin valokuvia ja ehkä pientä juttuakin siitä, miten itsenäisyysäänestyksen jälkeinen Skotlanti makaa.

Siitä tulikin mieleeni, että tänään on vihdoinkin äänestyspäivä. Skotlannin yllä leijuu haar, paksu rannikkosumu, joka peittää koko kaupungin ja vaimentaa äänet. Ainakin näin lähiönäkökulmasta kaupunki on rauhallinen, tiedä sitten millainen kuhina on keskustassa tai äänestyspaikoilla. Äänestysaikaa on aamuseitsemästä iltakymmeneen ja äänestäjiksi etukäteen ilmoittautuneita on 98% äänioikeutetuista. Äänestysprosenttikin näin ainutlaatuisessa tilanteessa noussee korkeaksi, verrattuna esimerkiksi normaaliin äänestysvilkkauteen, joka saa noin 35% väestä uurnille. Kumpi lopputulos sitten onkin, katukuvaan jää tästä äänestyksestä muistoksi tuhansia Yes- ja No-tarroja jotka rakennusten seiniin ja liikennemerkkeihin liimattuna tulevat muistuttamaan päätöksestä vielä pitkään.