Mieheni suusta pääsi tänään otsikon kaltainen määritelmämonsteri kun pohdimme ulkomailla huitelua ja sitä, kuinka usein koemme koti-ikävää. Tulimme siihen tulokseen, että koti-ikävän yllättäessä kyseessä on lähinnä koti-ikävä ideaalina konstruktiona. Että revitään siitä. Mutta en mene siihen sen syvemmälle, vaan kerron teille paljon tärkeämmästä asiasta, nimittäin Via Catarinan ostoskeskuksen geriatrisesta osastosta ja viattoman uteliaista kainalomummoista.
Kainalomummo-termi lanseerattiin jokunen vuosi sitten Kookossuukko-blogissani kuvaamaan Portugalin vanhimman väestönosan, jotka hädin tuskin ylettävät minua kainaloon asti, ulottuvuuksia. Kuvaavaa tälle ikäryhmälle on lyhyyden lisäksi myös ylenpalttinen suoruus mielipiteissään ja pohjaton uteliaisuus, jonka he onnistuvat naamioimaan viattomaksi kiinnostukseksi. Ilmiö käy käsinkosketeltavimmaksi paikallisen ostoskeskuksen vessassa, ravintolamaailmassa ja sinne johtavassa hississä, sillä nämä imevät kainalomummoja magneetin lailla. Hissikeskusteluille on tyypillistä puskista tuleva absurdi kysymys, jonka pääasiallinen tarkoitus on hämmentää. Joskus kun olen oikein näppärällä tuulella, kehittelen pistäviä vastauksia niihin, mutta lempeä luonteeni ei anna kuitenkaan periksi toteuttaa suunnitelmiani.
Joku päivä takaperin niistäessäni antaumuksella vessassa, vieressä oleva iäkkäämpi rouva alkoi tuijottaa minua ja aikansa seurattuaan töräyttelyjäni alkoi kysymyksien tulva.
- Oletko käynyt apteekissa?
- Uhm... Ai mitä? Nyt vai?
- OLETKO KÄYNYT APTEEKISSA?
- Joo, kyllä, tämä on vain tavallinen flunssa.
- Mutta oletko käynyt apteekissa?
- No on minulla erilaisia lääkkeitä, mutta flunssa menee ohi vain sairastamalla
- Jaa, onko se tavallinen flunssa?
- On
- Vai onko se allergiaa? Onko se flunssa vai allergiaa?
- Joo, ei ole allergiaa, on ihan tavallinen flunssa.
- Mistä se on aiheutunut? Johtuuko lämpötilanvaihteluista?
- Joo, siitä se varmaan johtuu. Tulin Suomesta.
- ...
Tässä vaiheessa nainen alkoi pitämään aivastelupantomiinilla varustettua monologia flunssan syntysyistä ja viime aikojen säävaihtelusta Portugalissa ja katsoin parhaaksi hymyillä kauniisti ja poistua paikalta. Minulle tuli tuttu ja turvallinen olo. Tämä on minun Portugalini, minun rakkaat kainalomummoni. Viihdytin matkalla hissille itsekseäni ajatuksella siitä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin tyynen rauhallisena vastannut kyseessä olevan ebolan. Kovin kauaa en ajatuksella ehtinyt leikkiä, kun hissiä odotellessani toinen kainalomummo alkoi tuijottaa ja aloitti keskustelun:
- Puhutko portugalia?
- Joo, vähän. Miten niin?
Hiljainen tuijotus kesti koko hissimatkan ajan.
(Tähän sydän)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti