lauantai 13. syyskuuta 2014
Orange Order
Lisämielenkiintoa syyskuuhun tuo Skotlannin itsenäisyysäänestys. Pahoittelen, mikäli kyseinen aihe joitakin lukijoita kyllästyttää, mutta en vain voi olla kirjoittamatta aiheesta, joka on niin ajankohtainen ja niin historiallisesti ainutlaatuinen. Äänestyshän on jo ensi torstaina, joten viimeisiä kampanjapäiviä tässä todistetaan. Jossain uutislähetyksessä povattiin 88% äänestysvilkkautta, joten aihe ei jätä ihmisiä kylmäksi. Mielenkiintoista on myös se, että äänestysikäraja on 16 vuotta.
Alkuviikosta tuleva äänestys ei vielä näkynyt kovin aktiivisesti katukuvassa. Toki monen kodin ikkunoihin oli kiinnitetty mielipiteen paljastavia julisteita ja moni oli liimannut rintapieleensä Yes- tai No- tarran. Tänään kaupunki näytti kuitenkin ihan erilaiselta, kun tänne odotettiin 15 000 ihmistä osoittamaan tukeaan yhdessä pysymiselle. Tarkemmin sanottuna kyse ei ollut mistä tahansa väkijoukosta, vaan Orange Order -nimisestä protestanttien äärijärjestöstä, jolla on kyseenalainen maine mielipiteidensä ja aatteidensa vuoksi. Juuret tällä järjestöllä ovat protestanttien ja katolisten kahinoissa Pohjois-Irlannissa ja nimi on otettu hollantilaiselta protestanttikuninkaalta, joka kaukaisessa historiassa päihitti katoliset. Järjestö on erityisen suosittu työväenluokan keskuudessa Pohjois-Irlannissa ja joissakin osissa Skotlantia, mutta järjestöjen jaostoja löytyy ympäri Iso Britanniaa ja ulkomailtakin. Lähtöasetelman ollessa tämä, täällä pelättiin että järjestön marssi aiheuttaa väkivaltaisuuksia eikä esimerkiksi yhdessä pysymistä ajava Better Together -liike halunnut olla missään tekemisissä Orange Orderin marssin kanssa.
Kävimme seuraamassa marssia keskustassa. Ulkopuolisen silmin sitä olisi pystynyt katsomaan kuin loppumatonta marssijoiden ja soittajien virtaa, jotka ulospäin näyttivät hollannin kannattajien, tinasotamiesten ja pelastusarmeijan sekoitukselta. Naiset olivat pukeutuneet kuin olisivat olleet menossa parhaimpiin puutarhajuhliin ja miehet kantoivat univormuja, kukin oman jaostonsa väreissä. Kun järjestön historiaan ja aatemaailmaan sukelsi kuitenkin vähän syvemmälle, ymmärsi, että kyseessä on aikamoinen protestanttien ylivaltaa ajava järjestö, jonka aatteita on vaikea hyväksyä tai edes ymmärtää.
Se osa marssista jonka näimme, sujui rauhallisesti ja väkivallatta. Myöhemmin iltapäivällä näimme kuitenkin erään pubin edustalla joukon No-kannattajakuntaan kuuluvia miehiä, jotka kävivät repimässä liikennevaloihin pysähtyneen Yes-teemaisen auton koristeet ja ryhtyivät vielä huutelemaan autossa olleille kahdelle iäkkäämmälle rouvalle. Tämän pohjalta en yhtään ihmettelisi jos lauantai-illan pimetessä ja tuoppien tyhjetessä kaupunkiin jääneistä Orange Orderin joukoista aiheutuisi vielä jotain ongelmia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti