keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Skotlannin itsenäistymisäänestys - anna sinäkin äänesi

Skotlannin itsenäisyysäänestykseen on aikaa viikko. Odottavissa tunnelmissa olen itsekseni mietiskellyt mitä ideaa itsenäistymisessä oikein on. Koska netti on täynnä aihetta käsitteleviä kirjoituksia, en koe tarpeellisksi lähteä bloggauksellani kilpailemaan suurien poliittisten asiantuntijoiden kanssa, mutta kepeän pintaviillon voi aina aiheeseen kuin aiheeseen tehdä. Tähänkin.

Jos itsenäistymisessä kyse on ainoastaan nationalistisesta tunteen palosta, saattaa ensi viikon äänestyksellä olla suuria vaikutuksia muuallakin Euroopassa, kuten vaikka Espanjassa. Jos Skotlanti päättää itsenäistyä, uusia pikkuisia kansallisvaltioita saattaa alkaa putkahtelemaan Eurooppaan kuin sieniä sateella. Onko se sitten hyvä vai huono asia, tiedä häntä.




Jos historian mutkia oiotaan raa'asti suoriksi, Skotlanti oli reilu 300 vuotta sitten oma kuningaskuntansa ennen kuin yhdistyi naapureidensa kanssa. Yhteistyö näinä vuosisatoina on ollut ulkopuolisen silmin ilmeisen toimiva, joten minusta olisi kiinnostavaa tietää, mitkä seikat loppujen lopuksi puoltavat itsenäistymishalua. Itselläni ei ole asiasta vahvaa kantaa puolesta tai vastaan, mutta olen kovin kiinnostunut ymmärtämään ilmiötä. Yksi monista syistä itsenäistymisen taustalla lienee halu kehittää Skotlantia enemmän Pohjoismaisen hyvinvointivaltion idean suuntaan, joka ei ole mahdollista jos Skotlanti elää kimpassa Englannin kanssa.


Lehdistössä kiinnostus kohdistuu mahdollisen itsenäistymisen seurauksiin, kuten armeijan kohtaloon, ydinsukellusveneiden sijoittamiseen, Nato- ja EU-jäsenyyksiin sekä valuuttaan, mutta minua kiinnostaa enemmänkin miksi-kysymys. Ehkä en vielä ole sisäistänyt skotlantilaista sielunelämää ja identiteettiä riittävästi ymmärtääkseni miksi ihmiset haluavat itsenäiseksi valtioksi. Kenties se vielä tästä selviää syksyn aikana.

Tehdäänpä blogissa pieni varjoäänestys aiheesta. Sivupalkista löydät saman kysymyksen, joka löytyy äänestyslipuista Skotlannissa ensi torstaina 18.9. Käy klikkaamassa oma mielipiteesi, vaikka se olisikin tehty mahdollisesti kevein perustein. Pitäisikö Skotlannin itsenäistyä? Kyllä / Ei.

Ei kommentteja: