maanantai 3. marraskuuta 2014

Arkipäiväpäivitys

Ettei blogi antaisi ihan vääristynyttä kuvaa meidän elämästämme Edinburghissa, täytyy tässä välissä todeta, että kyllä täälläkin sitä arkea eletään: naapurikaupoissa vertaillaan tuoremehujen tarjoushintoja ja falskaavaa pakastinta sulatellaan. Pyykkikoneen pyöriessä ja leivänmurujen takertuessa jalkapohjiin tuskailen Suomen pään verotukseen liittyviä byrokraattisia koukeroita, joiden hoitaminen täältä käsin on turhauttavaa. Ja vaikka elämä ei varsinaisesti puuduttavan yksitoikkoista olekaan, on jatkuva muutoksessa eläminenkin välillä aika väsyttävää. Aina silloin tällöin menemme salille jumppaamaan ja viikonloppuisin löhöämme sohvalla Putousta, Vain elämäätä, Vinoa ja Tanssii tähtien kanssaa katsellen.

Yksin kotona ollessani surffaan netissä asuntomyynti- ja työpaikkailmoituksia lukien. Joulukuussa suomalaiseen arkeen palaaminen mietityttää jo nyt. Aikuisten oikeasti pitäisi varmaan sielläkin jotain elämää käynnistellä, mutta sitä alkaa olla jo niin tottunut tähän liikkuvaiseen elämään, että tuntuu kummalliselta miettiä kerrankin elämää, jossa lähikuukausien aikatauluja ei määritä lentoliput. Enpä silti kiellä sitäkään, etteikö ajatuksissa pyörisi ihana koulu ja upea työyhteisö, johon pääsisi tekemään sitä mitä parhaiten osaa, eli opettamaan. Hiphei, opettaja etsii töitä!

Menneellä viikolla saimme katsottua vihdoinkin neljä ensimmäistä kautta Downton Abbey -sarjaa. Koska sitä kehuttiin jossain uutta Sherlockiakin paremmaksi sarjaksi, ajattelin, että sen täytyy olla jotain taivaallisen erinomaista viihdettä, mutta vähän saippuaoopperaisa maku siitä jäi. Toisaalta se oli hieno kuvaus sadan vuoden takaisen Englannin sosiaaliluokista ja sen vuoksi sitä mielelläni katsoinkin. Eikä käsikirjoitustiimiä voi tietenkään syyttää siitä, että katsoimme kaikki tuotantokaudet parissa viikossa läpi, kun normaalisti niiden seuraamiseen menee vuosia. Nyt olemme joka tapauksessa päässeet seuraamaan Ylen lähettämää viidettä kautta. Toivottavasti se jää viimeiseksi, sillä en millään jaksaisi enää seurata Downton Abbeyn päättömiä juonenkäänteitä.

Joku kanssasisar kirjoitti expat-elämästä blogikirjoituksen, joka monilta osin naksahti yhteen omien ajatusteni kanssa. 17 kohdan listasta kiinnostuneet löytävät kirjoituksen täältä: http://masedimburgo.com/2014/06/04/17-things-change-forever-live-abroad/

Ei kommentteja: