maanantai 6. helmikuuta 2012
Kaalinpäitä ja oliivipuita
Ihan oli viikonloppuna telttailufiilis kun kaverin luona Portossa yövyin. Euroopan poikkeuksellinen kylmyys on vihdoin saavuttanut Portugalinkin ja maan pohjoisosissa kärvistellään öisin nollan kylmemmällä puolella, sisämaassa lumen kera. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vanhemmanpuoleisissa taloissa, jotka eivät ole viimeisen päälle varusteltuja, on kylmä. En tiedä kuinka paljon heitti kymmenestä asteesta sisälämpötila, ja kumpaan suuntaan, mutta ei sillä liene väliäkään. Vaatetta piti laittaa päälle ja patjalla unta odotellessa oli hyvä tehdä mielikuvaharjoituksia ihanasta telttaretkestä raikkaassa ja kuulaassa luonnossa.
Auringonpaiste saa täällä kuitenkin luonnon heräämään ja kaiken näyttämään kauniilta. Yöllinen koleus ja jäätävyys unohtuu, kun aurinko kohoaa korkealle taivaalle ja itsensä saa koottua kävelemään auringonpaisteessa katuja pitkin. Mikäli ei tuule ja sada, voi terassilla parhaimpina päivinä juoda kahvit. Portugalin herttaisen rähjäiset kaupungit näyttävät yllättävän kauniilta kirkkaassa auringonvalossa.
Matka Portosta Lissaboniin kestää kolmisen tuntia. Tälläkin kertaa se sujui mukavasti torkahdellen, musiikkia kuunnellen ja maisemia ihaillen. Vaikka päivänvalon tuhlaaminen matkustamiseen joskus turhauttaa, sujuu junamatka kaikesta huolimatta mukavammin kun silmä lepää ohikiitävissä maisemissa.
Täällä näyttää niin kovin erilaiselta kuin Suomessa. Talvellakaan luonto ei kuole kokonaan, vaikka osa puista pudottaa lehtensä. Lehdettömät viiniköynnökset odottavat kevättä, oliivipuut paistattelevat hopeanhohtoisina kuivilla rinteillä, appelsiinipuut kantavat hedelmää ja talojen takapihoilla kasvaa pienissä puutarhoissa kaalinpäitä. Siellä täällä voi nähdä haikaroita, lampaita ja hevosia. Osin romahtaneet kivestä rakennetut ulkorakennukset luovat oman tunnelmansa pelloille ja pihoille ja välillä Rooman vallan ajalta pystyyn jäänyt akveduktin pätkä katkaisee peltomaiseman. Silloin tällöin juna ohittaa suolankeruualtaita, ja jopa riisiviljelyksiä olen täällä nähnyt.
Suosittelen lämpimästi junailemaan päivänvalolla Portoon, mikäli Lissaboniin joku teistä innostuu lähtemään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti