Ylioppilaslehdessä oli artikkeli nuorista portugalilaisista, jotka lähtevät maan rajojen ulkopuolelle töihin. Se oli aika mielenkiintoinen muistutus siitä, että tässä maassa elämän realiteetit ovat yllättävän karuja ottaen huomioon sen, että kyse on kuitenkin länsi-eurooppalaisesta valtiosta. Linkki artikkeliin löytyy täältä.
Jutun luettuani aloin pohtimaan myös sitä, miten tämänkaltaisia asioita tulisi ottaa opetuksessa huomioon. Meillä on kyllä koulussa englannintunnilla vanhempien oppilaiden kanssa puhetta eri kulttuureista, niiden eroista, kielistä ja ulkomaille vaihto-oppilaaksi lähdöstä. Mutta toisaalta puheeksi pitäisi varmaan ottaa sekin, että moni oppilaista lähtenee ulkomaille leivän perässä joskus tulevaisuudessa.
Vieraassa kulttuurissa opettamisessa on se hauska puoli, ettei oikein koskaan tiedä millaista elämää varten oppilaita tulisi valmentaa. Kasvatus ja opetus on kuitenkin niin kulttuurisidonnaista, että ulkopuolisena tulee monesti välitettyä sellaisia arvoja, suuntaviivoja ja tavoitteita oppilaille, että (piilo-)opetussuunnitelmatutkijat olisivat ihmeissään. Monet asiat, jotka suomalaisessa koulujärjestelmässä olisivat tavoiteltavia, eivät täällä ole millään tavalla käyttökelpoisia. Monesti ajatellaan, että opettaminen on vain globaalisti tunnustettujen tosiasioiden sysäämistä oppilaiden pääkoppaan, mutta tosiasissa se on vallalla olevan (tai valtaapitävien) kulttuurin ja arvojen välittämistä uudelle sukupolvelle.
Tähän loppuun laitan pari linkkiä Youtubeen, josta löysin kaksiosaisen englanninkielisen sarjan portugalilaisesta ruokakulttuurista. Jos teillä on aikaa siihen tutustua, katsokaa ihmeessä ja kiinnittäkää huomiota siihen ylpeyteen, jolla ruoasta puhutaan. Ruoan paikallisuus on arvo, joka näkyy portugalilaisessa ruoassa aina Australiaan lähteneitä siirtolaisia myöten.
Tänne suuntaavien matkustajien kannattaakin pitää mielessään se, että jos ei täällä kovasti muita ylpeydenaiheita tällä hetkellä olekaan, ruokaan kannattaa suhtautua kunnioituksella. Vaikka turska ei maku- ja hajuhermoja hivelisi, öljyssä uiva ruoka houkkuttelisi tai kanamunaleivokset kutsuisi, kyseessä on kuitenkin kokonaisen kansan identiteetti, ja sitä ei kannata kovin tiukasti kritisoida.
Ensimmäinen osa. Toinen osa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti