perjantai 24. helmikuuta 2012

Marokkoon

Välillä koululla ollessani olen odottanut iltaa, viikonloppua, lomaa tai mitä tahansa taukoa arjesta. Talven kylmyyden ja homeen keskellä olen odottanut lämpöä, aurinkoa, ystäviä ja seikkailuja. Viimeistään tänään, kun yksi kauhuskenaarioni kävi toteen (löysin homehtuneet housut kaapista), olen onnellinen, että helmikuun loppuun on osunut vähän muunlaistakin ohjelmaa kuin vain kylmää arkea.

Juhlapäivämme kunniaksi minulle on järjestetty yllätysmatka täksi viikonlopuksi Marokkoon, Marrakechiin. Vähän jännittää lähteä ensimäisen kerran Euroopan rajojen ulkopuolelle. Luotan kuitenkin matkasuunnitelmiin ja toivottavasti ensi viikolla minulla on kerrottavana mielenkiintoisia tarinoita.

Ei kommentteja: