Oi, en ole kertonutkaan teille, että aloitimme salsa-tunnit. Se on ollut tervetullut lisä arkeen. Aikaisemmin mainitsemistani zumba-tunneista ei koskaan tullut mitään. Kerta toisensa jälkeen menin paikan päälle toteamaan, ettei tunteja taaskaan ole, kunnes joku ystävällisesti kertoi, että tunteja ei päästä aloittamaan osallistujapulan vuoksi. Täällä zumba ei ole lyönyt itseään vielä läpi, se on verrattain uusi lisä tuntitarjontaan, joten samanlaista buumia kuin monissa muissa maissa on, ei ole havaittavissa.
Onneksi meille suositeltiin kuitenkin osallistumista saman jalkapalloseuran salsa-alkeistunneille. Olemme nyt muutaman kerran siellä käyneet ja vastaanotto on ollut hyvä. Aivan alussa saimme paljon yksityisopetusta ja se auttoi saamaan ideasta kiinni, nyt yritämme oppia joukon jatkeena. Meitä on jo kovasti kutsuttu salsa-klubille merenrannalle perjantaisin, mutta kynnys mennä on vielä liian korkea.
Olemme todennäköisesti toiseksi nuorimpia salsaajia alkeiskurssilla, joten lanteita vispataan kurssilla kaikenikäisten kanssa. Paria vaihdetaan lennosta, mutta onneksi monilla miehistä on tanssikokemusta jo niin paljon, että heidän vietävinään voi pyörähdellä varmoissa otteissa. Step by step tässäkin asiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti