"Oi, joko lähdet pois? Meidän täytyy vielä mennä yhdessä illalliselle ja viettää aikaa vähän rennommassa ympäristössä. Tämä vuosi kun on muuten ollut niin kiireinen!"
"Mitä, kuinka sinä jo nyt lähdet? Olisin halunnut tutustua myös puolisoosi, mennäänkö porukalla kahville?"
"Anteeksi, etten koskaan ehtinyt kutsua teitä illalliselle. Olisi ollut kiva tehdä kaikkea teidän kanssanne ja tutustua paremmin, mutta se nyt jäi, kun oli kaikkea muuta..."
Viimeisen viikon aikana olen törmännyt ärsyttävään, mutta silti täysin ymmärrettävään ilmiöön. Juuri kun olen henkisesti suunnannut katseeni Suomeen paluuseen ja Portugalin taaksejättämiseen, alkaa ympärillä hyörinä ja pyörinä. Yhtäkkiä ihmisillä herää suunnaton tarve mukaviin illanviettoihin, tutustumiseen ja viime tipan turistikierrosten järjestämiseen.
Miksi ihmeessä tarve herää juuri nyt, kun olen lähdössä pois, enkä millään jaksa kaiken lähtemisen keskellä aloittaa enää mitään uutta? Jos koko vuonna ei ole ollut aikaa, miksi sitä pitää tulla erikseen pyytelemään anteeksi, ihmiset kun muutenkin pruukaavat asettaa elämänsä toimintoja tärkeysjärjestykseen. Miksi illalliskutsuja ei tullut alun kylmimpään, pimeimpään ja yksinäisimpään aikaan? Miksi turistikierroksia ei järjestetty silloin, kun niitä oikeasti olisi tarvinnut? Miksei ihmisiin tutustuttu silloin, kun siihen olisi oikeasti ollut aikaa ja ihmissuhteista olisi voinut nauttia pidempään?
Hyvästien jättö on voimia vaativaa. Kaikki, mitä on tullut rakennettua, pitää jättää taakseen tietämättä mitkä asiat ja ketkä ihmiset pysyvät elämässä mukana jatkossa. Toki tiedän, että ihmiset tarkoittavat sanoillaan vain hyvää, ja kivahan se on kuulla, että he jälkiviisaasti olisivat halunneet olla enemmän yhteydessä, mutta kun joka toinen ihminen päätyy voivottelemaan kaikkea mitä ei koettu, vaikka oltaisiin voitu mahdollisesti kokea, tai haluaa tutustua viimeisellä viikolla, alkaa allekirjoittaneen nappa täyttyä.
Viisautta on siis todellakin nauttia hetkistä joita on, surematta jälkikäteen niitä hetkiä joita ei koskaan ollut. Potentiaalisiin ihmissuhteisiin kannattaa tarttua heti, eikä lopun aikoina päätyä toteamaan, kuinka olisi halunnut tutustua, ellei elämä olisi ollut täynnä tärkeämpiä asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti