Facebookissa kiertää seuraavanlainen kuva portugalilaisesta työpaikkailmoituksesta, jossa haetaan kuuden kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen arkkitehtia. Ennen kuin kerron ilmoituksesta enemmän, annan teidän vilkaista siitä avainkohdat.
Kyllä, luit aivan oikein. Työhön etsitään siis pätevää yliopistokoulutuksen saanutta arkkitehtia, joka hallitsee sujuvan kirjallisen ja suullisen englannin ja ranskan kielen, hallitsee mainitut tietokoneohjelmat sekä omaa ajokortin ja muut tarvittavat ominaisuudet. Työaika on kymmenen tuntia päivässä ja palkka 500 euroa kuukaudessa. (Tämä tarkoittaa noin 2,5 euron tuntipalkkaa.)
Vaikka kyseinen työpaikkailmoitus ei ole aito, vastaa se silti todellista tilannetta. Työtä ei enää pitkään aikaan ole ollut tarjolla sitä tekeville, ei ainakaan asianmukaisella palkalla tai kohtuullisilla työajoilla. Eräs kaupallisella alalla työskentelevä ystäväni joutui juuri hyväksymään palkanalennuksen, sillä vaihtoehtona palkoista leikkaamiselle olisi ollut yhden työntekijän irtisanominen kokonaan (ja työtuntien lisääntyminen muilla).
Portugali on Euroopan maista se, joka on kulttuurisesti, perinteisesti ja historiallisesti ollut portti Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Mikäli taloustilanne kurjistuu vielä vallitsevaa tilannetta pahemmaksi, on Euroopan toisella äärilaidalla pian niin huonossa hapessa oleva pikkuvaltio, että sen pelastamiseksi pitää todella tehdä töitä.
Portugali on kiltisti noudattanut EU:n säästökuuria, mutta olen hyvin skeptinen siitä, että sillä on ollut toistaiseksi mitään kohentavaa vaikutusta Portugalin tai EU:n talouteen. Ihmisillä täällä ei ole rahaa, työ ei tuota tulosta, elinkustannukset kohoavat ja uusia säästökohteita pitäisi löytää jatkuvasti. Henkinen pahoinvointi kasvaa, eivätkä nuoret ole kiinnostuneita kouluttautumaan (suoraan työttömiksi). Portugalilla ei ole rikkauksia tuovia luonnonvaroja ja aivovuoto vie ammattilaiset ulkomaille paremman elämän toivossa. Millä ihmeellä Portugali siis tästä nousee?
Tottahan se on, että jotakin Euroopan taloudellisesti heikoimmille valtioille pitäisi tehdä, mutta olisiko mitään valoisan tulevaisuuden kannalta tuloksellisempaa kuin tämä vyönkiristys?

1 kommentti:
Valitettavasti tuo työpaikkailmoitus on täysin aito ja se löytyy myös IEFP:n sivuilta (eikä ole edes pahimmasta päästä):
netemprego.gov.pt/IEFP/pesquisas/detalheOfertas.do?idOferta=587813717
Lähetä kommentti