perjantai 22. kesäkuuta 2012

Keskikesän juhla ja lähtö Lissabonista

14 viimeistä tuntia Lissabonissa on lähtenyt käyntiin. Samalla kun Suomessa vietetään juhannusta, me täällä pakkaamme niska limassa laukkuja. Toistaiseksi meille on kertynyt 30 kiloa liikaa matkatavaroita, joten pitänee lähettää yksi matkalaukku omia teitään. Nyt vain pähkäilemme, pitäisikö kääntyä Postin puoleen vai lähettää rahtina.

EM-jalkapallo katkaisee mukavasti arjen, puhumattakaan ihanista suomalaisvieraista, joiden kanssa on ollut viime päivinä hienoa kierrellä ja katsella kaupunkia. Vielä viimeisenä viikkona pääsimme kiertelemään Alfamaa ja Mourariaa ja tekemään sen, mitä kaikki turistioppaat suosittelevat, eksymään kapeille kujille.

Nyt on meidän vuoromme lähteä "lomalle" Portoon, kaupunkiin, josta kaikki on kohdallamme alkanut ja johon kaiken on hyvä päättyä. Lauantaina meillä on edessä paikallinen Johannes Kastajan juhla, São João, joten juhannustunnelmaan pääsemme mekin, tosin kaupunkifestaritunnelmissa. Luvassa muovivasaroilla pään hakkaamista, valkosipuleiden tunkemista nenään, ilotulitusta ja tanssia.

Hyvää keskikesää kaikille lukijoille! (Tai keskitalvea!)

Ei kommentteja: