Ystäväni kysyi, lähtisinkö aamupalalle hänen kanssaan merenrantaan. En oikeastaan tiedä mitä tämä ehdotus pitää sisällään, sillä täällä ei kovin paljon aamupalaan muuten panosteta. En tiedä syödäänkö aamupalaa kahdeksalta, vai ennen puolta päivää, mutta tänä viikonloppuna sekin selviää.
Yleensä ystäviä tavataan ruoan parissa. Joko mennään yhdessä lounaalle tai sitten illalliselle. Mikäli nähdään näiden aikojen välissä, mennään kahville. Tai syömään välipalaa. Aamupalakutsu oli minulle uusi, mutta tähän kulttuuriin nähden melko looginen kutsu. Mikäli haluaa tavata ennen varsinaista lounasaikaa, on silloin näemmä puhuttava aamupalasta. Koskaan kukaan ei ole ehdottanut meille, että nähtäisiinkö ihan vaan näkemisen ilosta, ilman, että näkemiseen yhdistetään syömistä.
Kun mennään syömään, tyypillisin puheenaihe on puhua ruuasta. Ensin analysoidaan viini, sen alkuperä ja syöjien kokemukset eri alueiden viineistä. Sitten jatketaan pääruokaan, josta jutun juurta löytyy loputtomasti. Raaka-aineiden alkuperästä puhutaan, eri resepteistä puhutaan, samoin kuin on tärkeää aina kertoa minkä kaupungin ravintoloista kutakin ruokaa saa parhaimmillaan. Pöydässä olevat juustot, lihat, kalat, merenelävät ja kullekin alueelle tyypilliset jälkiruoat tarjoavat loputtoman keskustelunaiheiden virran. Mikäli sattuu käymään niin, että hiljainen hetki yllättää, voi aina katsoa televisiosta jalkapalloa ja puhua siitä.
Ruokailun jälkeen analysoidaan ruokailukokemus ja pohditaan missä syötäisiin seuraavaksi. Ruokailujen välillä suunnitellaan missä syötäisiin seuraavaksi ja muistellaan aikaisempia ruokailuja. Ruoasta puhutaan loputtomasti.
Ruokakulttuuri on täällä hyvin paikallista, lähituottajia, lähiruokaa, kotiruokaa... Yritimme oikein miettiä löytäisimmekö täältä suuria jalostamoja, Atrian jai HK:n kaltaisia lihataloja, joiden marinoituja ruokatuotteita kaupat ympäri maata olisivat pullollaan. Niitä ei kuitenkaan näytä olevan. Sianruhot kiikutetaan rullakossa kaupan kylmäaltaaseen ja sieltä pilkotaan asiakkaan haluamat ruumiinosat. Samoin on muidenkin eläimien laita.
Hämmentävä hetki tulee aina silloin, kun portugalilaiset pyytävät meitä kertomaan suomalaisesta ruokakulttuurista. On vaikea kuvailla hunajamarinoituja broilerinfileitä, joita myydään ja syödään ympäri maata. Ymmärtääkseni on melkein jopa kiellettyä teurastaa kotioloissa eläimiä ja myydä niitä eteenpäin. Omaan käyttöön kai saa? En tiedä.
Toki paikallisia ruokalajeja löytyy, mutta kuinka moni kiireisistä kaupunkilaisista todellisuudessa syö päivittäin kalakukkoa, mustaa makkaraa tai poroa. Ruokaan suhtaudutaan hyvin pragmaattisesti Suomessa. Kun on nälkä, syödään. Ei siitä tehdä lähellekään yhtä suurta sosiaalista tapahtumaa, joka rytmittää elämän ja ystävyyssuhteet, kuin täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti