perjantai 30. joulukuuta 2011

Ruoasta, taas

Istuessani algarvelaisen hotellin aamupalapöydässä rupesin miettimään suomalaisen ja portugalilaisen ruokakulttuurin eroja. Nyt en suinkaan keskittynyt parjaamaan mitään erityisiä ruokalajeja tai raaka-aineita, vaan mietin lähinnä, mitä missäkin päin pidetään terveellisenä ja hyvänä ruokana.

Tietenkin ruokakulttuuri on syntynyt pitkän ajan kuluessa ja koostunut siitä, mitä on ollut saatavilla. Suomessa se lienee ollut maitotuotteet, vilja ja liha, sekä metsän antimet. Portugalissa valinnanvaraa on ollut enemmän, joten ruokakulttuurikin on muodostunut sen mukaiseksi.

Tähänastisen elämäni aikana muistan Suomessa mainostetun jos jonkinlaisia ohjeita ja neuvoja ruokailurytmistä ja aterioista. Muistattehan näitä: "aamupala on päivän tärkein ateria", "älä syö ilta kuuden jälkeen", "viisi kourallista kasviksia päivässä" jne... Kotitaloustunnilla taas opetettiin, että perunaa, riisiä ja pastaa ei tarjota samalla aterialla, samoin kuin ei sekoiteta lihaa ja kalaa samaan ruokaan.

Täällä törmään aivan päinvastaisiin mielipiteisiin. Illallisella ahdetaan vatsa täyteen ruokaa niin, että aamupalalla riittää pelkkä leivos tai keksi kahvin kanssa. Liikunnan parissa toimivat ystävämme rinnastavat hedelmät karkkeihin, makeita molemmat, eikä iltaisin hedelmän syöminen ole kovin viisasta. Aterioilla on rasvassa uppopaistettuja perunasiivuja, riisiä sekä sulassa voissa kieritettyä spaghettia. Kalaa, mereneläviä, kinkkua ja vielä ties mitä yhdistetään surutta kastikkeisiin, täytteisiin ja piiraisiin.

Paikalliset ystävämme eivät ole ymmärtäneet, kun olemme kertoneet suomalaisesta karppausvillityksestä, voipulasta ja leivän kulutuksen laskusta. Täällä samanlaisia villityksiä ei ole näkyvillä. Aterioilla arvostetaan monipuolisuutta ja sitä, että kaikkea tulee syödä sopivasti. Lasillista viiniä, sekä tarpeen vaatiessa pientä terävää, pidetään ruoansulatukselle hyvänä.

Ruokakulttuuri on täällä paljon traditionaalisempaa ja vaihtelee paikallisesti. Täällä tuntuisi jopa mahdottomalta, että koko kansa vaihtaisi ruokailutottumuksiaan muotivirtojen mukaisesti.



Ei kommentteja: