Viikko Suomi-lomaa on nyt takana. Täytyy myöntää, että vietin ehkä yhden parhaimmista ja intensiivisimmistä aikuisiän jouluista koskaan tänä vuonna. Tuntui niin hyvältä vaihtaa maisemaa ja imeä kotimaan parhaita (ja niitä vähemmän hyviäkin) puolia itseensä täysillä viikon ajan. Jouluviikon kiireistä huolimatta moni ystävistämme ja sukulaisistamme ehti meitä nähdä.
Meillä oli mukana portugalilainen ystävämme ja se toi juhlapyhiin aivan uuden säväyksen. Pysähdyin ihan uudella tavalla miettimään kulttuuriamme ja joulutapojamme vastaillessani hänen kysymyksiinsä. Hänen kunniakseen täytyy sanoa, että hienosti hän talveen ja pimeyteen sopeutui, eikä rohkeuden puutteesta voi syyttää häntä yhtään. Kyllähän suomalaiset tavat voi nähdä monella tavalla. En yhtään ihmettele, että hämmentynyt nauru hersyää huulilta, jos hämärässä kuumassa huoneessa hakkaa alastomana kaveria oksakimpulla joulun kunniaksi.
Loman lopussa minulla oli vähän kaihoisa mieli. En oikein tiennyt mihin palaan, kun palaan Portugaliin. Lähdenkö kodista, palaanko kotiin vai miten tätä elämäntilannetta kuvailisi. Ehkä minulla on monta kotia ja olen siinä suhteessa onnellisessa asemassa. Laskeutuessani Lissaboniin huomasin yllätyksekseni, että tuntui hyvältä palata. Loma näytti tehneen tehtävänsä, sillä ymmärsin, kuinka onnellinen saan olla, kun minulla on mahdollisuus elää hetki jossakin muualla. Ei tuo havainto silti elämästä täällä yhtään sen helpompaa tee, mutta se auttaa ehkä selviämään vaikeimmista hetkistä.
Tapaninpäivän paluumatkallemme osui kunnon myrsky, mutta taisimme päästä alta pois juuri sopivasti ja lentokin myöhästyi vain tunnilla teknisen vian vuoksi. Meillä oli seitsemän tunnin vaihto Frankfurtissa, joten ehdimme käymään kaupungin keskustassa. Turvatarkastuksessa jouduin kameran akkulaturin kanssa räjähdysainetarkastukseen. Epäilyksistä huolimatta selvisi, että en ollut rakentanut pommia laturin sisään.
Lopun kotimatkasta teimme taksilla. Yön pimeydessä tuntui hienolta ohittaa Lissabonin keltaisena loistava valomeri, ylittää Tejo-joki siltaa pitkin ja nähdä kuinka näyttävästi valaistu Cristo Rei -patsas otti meidät avosylin vastaan kotiin. Kotona meitä odotti täydellisesti pintaremontoitu makuuhuone. Kaikki oli saatu valmiiksi ja jopa loppusiivous oltiin tehty. Olin ällistynyt. Kaasupullokin on vaihtunut kaasun katujakeluun poissaollessamme. En tosin tiedä mitä katukaasun käyttö maksaa, mutta ehkä se joskus selviää.
Sisällä on viileä, mutta ulkona paistaa aurinko. Ilmankosteus on korkeampi kuin Suomessa, mutta siinä voi nähdä sen hyvän puolen, että hiukseni menevät kauniimmin luonnonkiharalle kuin Suomessa, jossa ne lähinnä sähköistyivät piikkisuorina.
Tästä se taas lähtee. Puoli vuotta jäljellä tätä elämänvaihetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti