Kolmen ja puolen tunnin päästä alkaa kevätlukukausi omalla kohdallani, tai miten sitä täällä päin nyt nimitetäänkään. Välillä tekisi mieli lähteä takaisin Suomeen. Varsinkin nyt, kun loma on vietetty ja pitäisi mennä takaisin koululle. Ei töihin menossa kai mitään suunnattoman vastenmielistä ole, olen ehkä vain kyllästynyt odottamaan palasten loksahtamista paikoilleen ja alkanut harkitsemaan kirveen heittämistä kaivoon koulutyön mielekkyyden suhteen. Ehkä minun pitäisi saada sisäistettyä jotenkin uusi tapa toimia, mennä hengailemaan koululle vähän vasemmalla kädellä töitä tehden. Loppujen lopuksi osa vaihto-opettajista on kuitenkin täällä vain bilettämässä, joten miksi minun pitää suhtautua tähän niin kuolettavan vakavamielisesti.
Yritän kuitenkin vielä pitää pientä toivoa yllä ja saada vapaa-aikani rakennettua niin, että se tarjoaisi hyvän vastapainon töissä turhautumiseen. Eilen sain vihdoinkin mentyä tutustumaan paikalliseen jalkapallo-/urheiluseuraan, joka tarjoaa myös tanssitunteja. Vastaanotto oli hyvä ja viikonloppuna ajattelin mennä zumbaamaan. Paikka on ihanan kälyinen, sellainen hyvin portugalilaisen näköinen sokkeloinen rakennus, jossa rappaus rapistuu ja maalipinta lohkeilee. Sisäpihalla pelataan keinonurmella jalkapalloa ja vanhassa urheilusalissa on tunteja flamencosta zumbaan ja kizombasta kilpatansseihin.
Olen kotiutunut viime aikoina myös Lissaboniin ja kaupungin sokkeloiset kadut ovat alkaneet jotenkin hahmottua. Yhä edelleen valtaosa katuverkostosta on täysin tuntematonta aluetta, mutta suuntavaisto on kehittynyt sen verran, että tiedän jotenkin mihin päin kulkea, jotta löydän metrolle tai lauttasatamaan.
Olen oppinut myös sen, että hämärän saapuessa puistopuissa alkaa parveilla tuhansia pikkulintuja yöpuuta etsiessään. Meteli jokaisen isomman puun ympärillä puoli kuuden korvilla on korvia huumaava, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen ulosteen määrään, joka unioksataistelun tiimellyksessä linnuista irtoaa. Muutaman kerran olen joutunut sellaisen tykityksen kohteeksi, että olen oppinut varomaan kyseistä ilmiötä. Valitsen kulkureitit puuttomilta alueilta ja juoksen lujaa, mikäli puun ja linnut joudun alittamaan. Vähän minua tosin nauratti eräs kerta kun palasin kotiin ja muutama turisti oli valinnut kahvilapöytänsä juuri sen puun alta, jonka ympärillä linnut alkoivat kokoontua. Siinä he sitten napsivat rauhassa pähkinöitä alkupalaksi autuaan tietämättöminä siitä, mitä kohta seuraa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti