tiistai 17. tammikuuta 2012

Kaupunkiviidakossa

Jokaisen itseään kunnioittavan, tai ainakin toisten silmissä uskottavuutta kaipaavan Lissabonin kävijän pitää tunnistaa ja nimetä muutama oleellinen kaupunginosa, jossa on trendikästä notkua. Almadalaisena lähiöjöllikkänä minulle tuottaa kuitenkin suunnattomasti vaikeuksia omaksua kaupunginosien nimiä, joten olen opettajamaiseen tapaan alkanut luoda muistisääntöjä itselleni.

Helpointa on aloittaa aakkosissa alusta, eli Alfaman kaupunginosasta. Mielestäni Lissabonissa on kaksi kukkulaa (vaikka matkaoppaat puhuvat seitsemästä) ja tämä on se itäisempi mäennyppylä, jonka huippua nimitämme tuttavallisesti Jorman kukkulaksi (koska siellä sijaitsee Castelo de São Jorgen linna). Jorman kukkulan alarinteet ovat kai kaupungin vanhinta säilynyttä rakennuskantaa, joten kujat ovat kapeita, sokkeloisia ja aika herttaisia. Siellä on lähinnä ravintoloita ja "historiallisia kohteita", joten valitettavan harvoin sinne tulee kävelyretki tehtyä.



Baixa-Chiado ja Bairro Alto (erityisesti eri versiot näistä) ovatkin sitten päänvaivani. Bairro Alto voitaisiin kääntää kirjaimellisesti "korkea naapurusto", eli kun sille toiselle, eli läntiselle kukkulalle kiipeää hiki hatussa, olen päätellyt päätyväni Bairro Altoon. Päivisin kapeita mukulakivikujia koristaa lähinnä kuivumassa olevat pyykit, mutta iltaisin alue herää henkiin, kalteriovet avataan ja kaduille katetaan kahviloita, ravintoloita ja baareja.


Baixa-Chiado on taasen metroasema, josta on uloskäynnit sekä Baixa Pombalineen, että Chiadoon, tästä syystä alunperin varmaan olinkin suhteellisen hämmentynyt nimien suhteen. Baixa tarkoittaa matalaa, tai alhaalla olevaa, joten tässä tapauksessa se on alue, joka jää kahden aikaisemmin mainitsemani kukkulan väliin. Baixan alue tuhoutui maanjäristystä seuranneessa tsunamissa 1700-luvulla ja rakennettiin uudestaan mahtipontiseksi ruutukaavakaupunginosaksi. Se eroaa huomattavasti mäenrinteiden tiheäänrakennetusta ja sekavan oloisesta kaupunkiarkkitehtuurista. Siellä on isoja aukioita, tilaa ja suoria katuja. Alue on suunnistamisen helppoudessa hyvin turistiystävällinen. Kun kulkee itään, päätyy Alfamaan, kun suuntaa etelään, pääsee joelle ja satamaan, lännessä eteen tulee Chiado ja Bairro Alto, pohjoisessa aukeaa Lissabonin uudemmat alueet.

Mutta mikä ihme on Chiado? Halusin sillekin hyvän muistisäännön ja pistin sanan Google-kääntäjään. Käännösehdotukseksi tuli "hengityksen vinkuminen". Ah, mitä konkretiaa! Chiado on siis se valtava ylämäki, joka johtaa alhaalta keskikaupungista kohti Bairro Alton tarjoilualuetta ja on täynnä kauppoja. Vähemmästäkin alkaa henkeä ahdistaa.

Ei kommentteja: