Ostin tänään kaupasta paahtoleipää, josta oli otettu valmiiksi reunat pois. Tämä sai minut miettimään muitakin enemmän tai vähemmän syvällisiä asioita, jotka eivät ehkä vaadi itselleen kokonaista blogitekstiä, mutta ansaitsevat syystä tai toisesta tulla mainituksi.
Opettajainhuoneessa on opettaja, joka on saanut päähänsä, että minun pitää ottaa yhteyttä hänen vuosien takaiseen tuttavaansa, joka on alunperin suomalainen, mutta asuttuaan 40 vuotta Portugalissa puhuu lähes aksentitonta portugalia. Hänen mielestään tästä kontaktista olisi minulle paljon hyötyä. Olen kohteliaisuussyistä osoittanut kiinnostusta tätä elettä kohtaan ja tilanne on edennyt nyt siihen vaiheeseen, että minulla on tämän lähes aksentittoman uusportugalilaisen puhelinnumero, mutta en kuollaksenikaan keksi mitään järkevää mitä sanoisin, jos soittaisin hänelle. Tilannetta ei tietenkään helpota se, että kyseinen opettaja kysyy joka kerta nähdessään minut: "Joko olet soittanut hänelle?"
Suomessa suuresti rakastamani kiinalainen ruoka on täällä aivan kummallista. Riisiinkin lisäävät herneitä ja keittokinkkukuutioita. Olenkin siirtynyt Suomessa suuresti vieroksumani japanilaisen keittiön faniksi. Täällä sushiravintolat tarjoilevat sushin lisäksi lämmintä japanilaista ruokaa ja paistettuja katkarapuja, ja se on avannut silmäni aivan eri tavalla nauttimaan tästä itäisen saarivaltion ruokakulttuurista.
Ensi viikolla on presidentinvaalien ensimmäinen äänestyskierros. Pääsemme suurlähetystöön Lissaboniin antamaan äänemme. En ole suuremmin ehtinyt seurata vaalikamppailua, mutta äänestämässä aion käydä, mikäli suurlähetystöön löydämme.
Suomessa kuulemma yhä useampi kauppa alkaa suosia maksamista kortilla käteisen sijaan. Täällä asia taitaa olla päinvastoin. Liikenteeseen ei koskaan kannata lähteä ilman käteistä rahapussissa. Sen lisäksi, että pikkuputiikit eivät (kansainvälisiä) kortteja hyväksy, ei korttimaksu käy monissa isommissakaan kaupoissa. Eräänä päivänä menin kahvilaan aamupalalle ja käteisettömänä jouduin sieltä hipsimään käteisautomaatille, jotta appelsiinimehuni ja paahtoleipäni saisin maksettua. Sen jälkeen suuntasin kampaajalle, josta jouduin myös lähtemään hattu kourassa nostamaan käteistä. Nämä paikat sijaitsivat kuitenkin kaupungin pääkadun varressa ja ostoskeskuksessa. Olin äimän käkenä. Logiikkani mukaan postissa olisi pitänyt voida maksaa kortilla, mutta ei. Pankkiautomaatinhakureissu tuli siitäkin.
Kollegani päivittelivät yhteen ääneen opettajanhuoneessa saksasta tulleita tuttavia, jotka olivat ravintolassa laskeneet oman osansa syömistään ruoista ja maksaneet sen. Kauheaa käytöstä ja täysin sopimatonta! Täällä lasku kun jaetaan aina tasan osallistujien kesken, huolimatta syötyjen ja juotujen ruokien hinnoista ja määristä, ellei sitten seurueen vanhin tarjoa koko ruokailua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti