Muutama koleampi kymmenen asteen päivä ja pikkuisen vesisadetta tekee asunnostamme jälleen melko epämiellyttävän paikan asua. Olemme muutamana iltana käyttäneet sähkökäyttöistä lämmitintä kiitollisina siitä, että emme itse maksa sähkölaskua, mutta parhaaksi keinoksi on edelleen osoittautunut kerrospukeutuminen. Itselleni riittää pyjaman lisäksi villasukat ja collegehuppari, mutta todistettavasti täällä joku neljäkin kerrosta vaatetta yötä varten päällensä pukee.
Taannoin kerroin siitä, kun toinen makuuhuoneistamme remontoitiin joululomalla ollessamme. Huone näyttää nyt päällisin puolin kivalta, vaikka maalinkäry ei kuukaudessa ole vielä kokonaan huoneesta haihtunut. Kosteuden ja homeen määrä taitaa maailmassa olla kuitenkin vakio, sillä jo vain tammikuun kunniaksi toinenkin huoneemme on alkanut "kukkia". Olemme yrittäneet taistella kosteutta vastaan ostamalla eräänlaisen muovilaatikon, jonka sisällä oleva kemikaali tiivistää kosteuden huoneilmasta pois, mutta ilmeisen huonolla lopputuloksella. Purkin pohjalle kyllä kertyy vettä, mutta vielä enemmän sitä jää rakenteisiin ja pinnoille.
Verhoa kun pikkuisen raottaa, näkee, kuinka koko ikkunanpuoleinen seinä on homehtunut. Onneksi senhor vuokraisäntä pitää meistä huolen ja hän lupasi sen parin viikon sisään pestä ja maalata piiloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti