Lupaan, etten polta kirjastoa

Sain (eli ostin) tänään yliopiston kirjastokortin. Muuten asia ei liene kovin ihmeellinen tapahtuma, mutta koska en opiskele Oxfordissa, eikä korttia myönnetä kovin avokätisesti ulkopuolisille perustutkinto-opiskelijoille, asian eteen piti vähän nähdä vaivaa. Lopulta sain todistettua tekeväni uskottavaa ja tavoitteellista tutkimusta (lue: gradua) ja minulle aukesi pääsy paikallisiin kirjastoihin. Ensisijaisesti kirjastokortin pitäisi edistää graduani, toissijaisesti pääsen nauttimaan tosi upeista rakennuksista. Nyt tarvitsisi juosta kiinni motivaatio, joka pääsi karkuun joululomalla.

Pitää vielä kuitenkin palata kirjastoon ja jakaa kokemani absurdi hetki. Täyteltyäni aikani erilaisia lomakkeita kirjaston toimistossa virkailija kaivoi hyllystä vanhan käsin sidotun kirjasen luettavaksi minulle. Ihmettelin tovin, mitä tärkeää kellastuneilla konekirjoituksella täytetyillä sivuilla voisi olla, kunnes eteeni avattiin sivu, joka oli käännätetty virallisella kääntäjällä suomeksi. Sivun alussa ohjeistettiin lukemaan koko sivu ääneen, mutta ohitin tämän kummallisen kehotuksen ja päädyin silmäilemään tekstiä läpi. Hetken odoteltuaan virkailija huomautti, että sivu tosiaan pitäisi lukea ääneen siltä istumalta, eikä minun auttanut hämmennykseltäni alkaa kuin lukemaan. Muistan alusta ainoastaan sen, että juhlallisesti aloin suomen kielellä vannomaan, keskellä avokonttoria, muiden asiakkaiden jonottaessa, erilaisia lupauksia kirjastoasiakkuudestani, joista yksi oli se, että lupaan olla polttamatta kirjastoa tai sen kirjoja. Siinä vaiheessa minulta meinasi pettää pokka, joten luin loppuosan niin sisälukukyvyttömänä, etten jälkikäteen tiennyt mitä olin mennyt vannomaan.

Tätä blogitekstiä kirjoittaessani kiinnostukseni valaa kohtaan heräsi ja aloin googlailemaan lisätietoa asiasta. Ilmeisesti kyseessä on yksi niistä Oxfordin historiallisista jäänteistä, joista pidetään kynsin ja hampain kiinni. 1320-luvulta lähtien Oxfordin kirjastot rakennettiin aina yläkerroksiin suojaan tulvilta. Ne varustettiin myös isoilla ikkunoilla, jotta päivänvalo olisi riittänyt valaisemaan kirjastot, sillä kirjastoja ei ymmärretävästi haluttu valaista tulella. Ilmeisesti siitä lähtien kirjaston käyttäjät ovat vannoneet kyseisen valan ja suurella todennäköisyydellä kyseessä on ainoa kirjasto maailmassa, jossa käyttäjät vannovat jättävänsä kirjat polttamatta.