Joskus omaa elämäänsä seuraa kuin kärpäsenä katosta. Kuten tänään, ollessamme illallisella neljän taloustieteilijän kanssa, jotka edustivat kolmea eri kansallisuutta ja olivat kaikki kiertäneet maailman yliopistoja ennen päätymistään Oxfordiin. Miten ihmeessä olin päätynyt tähän pöytään, mietin monta kertaa illallisen aikana kuunnellessani heidän keskustelujaan aiheista, joihin minulla ei ollut kerrassaan mitään lisättävää.
Oxfordilla on ihan omanlaisensa maine yliopistokaupunkien joukossa. En kuitenkaan tiedä, mitkä ennakkoluuloista pohjautuvat tosiasioihin ja mitkä ovat vain mielikuvia. Suomalaisen tasa-arvoisen yhteiskunnan kasvatin näkökulmasta katsottuna on vaikea sisäistää sitä luokkayhteiskuntaa, jota täällä eletään todeksi. Jotkut ihmiset ovat perhetaustasta johtuen predestinoituja alempaan sosiaaliluokkaan, yläluokkalaiset taas voivat rahan ja aseman perusteella turvata jälkikasvunkin säilymisen yläluokassa. Oma sosiaalinen asema näkyy jopa puhutussa kielessä. Täällä tuntuu olevan liuta kirjoittamattomia sääntöjä siitä, miten kussakin sosiaaliluokassa käyttäydytään.
Olen koittanut välttää turhia ennakkoluuloja yliopistolla työskentelevistä tai opiskelevista ihmisistä. Loppujen lopuksi heidän kaikkien pitää syödä ja käydä vessassa, joten kovin erilaisia he eivät voi olla. Toki monen opiskelijan taustalla on vahva taloudellinen tuki ja ilmeisen kova kiinnostus opiskella, mutta mikäli tämä "erityislaatuisuus" on jollekin noussut hattuun, tuskin hän kovin mielenkiintoinen tuttavuus olisikaan. Toisaalta taas monet brittiläisen yhteiskunnan ulkopuolelta tulevat ovat päätyneet tänne omien ansioidensa vuoksi, jolloin taustalla on myös monesta muusta asiasta luopumista ja tietynlaista uhrautumista uran vuoksi.
En tiedä kuinka omaleimainen Oxford on muiden kaupunkien joukossa, sillä minulla ei ole vertailupohjaa muihin. Taloustieteilijäillallinenkin päättyi loppujen lopuksi kunnon naurunremakkaan siitä, että kukaan ei tiennyt millainen jälkiruoka spotted dick on. Se verran ala-arvoista huumoria asiasta kuitenkin irtosi, että kummallisesta illallisesta huolimatta fiiliksissä jäätiin plussan puolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti