Reissu alkaa kääntyä ehtoopuolelle, mutta edelleen olen sitä mieltä, että tämä matka kuuluu viime vuosina tehtyjen matkojen joukossa ihan omaan kategoriaansa. Tosin sunnuntaina oli pieni puolimatkan notkahdus, jolloin makasin hotellilla parannellen murskaantuneita jalkojani ja hengailin vain lähikaupoissa ja kaapeliratikassa. Jätin kamerankin kotiin, kun olin kyllästynyt ainaisiin sumukuviin, mutta tietenkin juuri silloin aurinko paistoi niin, että horisontti siirtyi kertaheitolla kilometrikaupalla kauemmas.
Ai miksikö tästä niin kovin tykkään? Täällä on kaikkea ja vähän enemmäkin, mitä osasin kaivata. Suurin syy tykkäämiseen on varmaan se, että yllätyin niin positiivisesti. Niemenkärki, jolla kaupunki sijaitsee, on kooltaan ehkä reilu 10kmx10km. Julkinen liikenne toimii, ja sen avulla voi melko vaivattomasti päästä maailmoista toiseen. Toisella reunalla pilvenpiirtäjät hukkuvat sumuun, toisella Tyyni valtameri lyö tyrskyjä kallioihin. Ja siihen väliin mahtuu loputtomasti ylös-alas hyppivää maastoa, joissa vuorottelevat miljonääriasunnot, chinatown, meksikolaisten asuinalue, downtown, hippikaupunginosa ja jokaisen nyppylän päältä aukeaa ihan omanlaisensa maisemat muihin kaupunginosiin, siltoihin, merelle ja lahdelle. Kunpa kaiken tämän saisi edes jotenkin vangittua kameralle.
Meillä on ollut pitkään mielessä mennä meksikolaisten kaduille syömään Mission burritoja. Olemme vertailleet eri rafloja ja koittaneet etsiä parasta. Samalla olemme kuitenkin törmänneet siihen, että puolesta välistä kaupunginosaa alkaa meksikolaismafian alue, jonne ei aina ole turvallista mennä. Ja ne parhaat paikat olisivat juuri siellä. Harmi kun paikallistuntemusta ei ole sen vertaa, että tietäisi ihan oikeasti, onko riskaabelia mennä auringonpaisteessa maanantaiselle lounaalle näille kulmille. Toiset nettikeskustelut kehottavat välttäämään aluetta aina, toiset sanovat riskin kohoavan vain yöaikaan ja satunnaisen turistin riskin joutua keskelle jengi- ja huumehörhöjä olevan mitätön, kunhan ei jää notkumaan juna-asemille.
Nyt on kuitenkin aamu niin pitkällä, että kaappaan kameran kainaloon ja lähden uhmaamaan pohjelihaksia, mäkiä ja ihan vähän sitä meksikolaismafiaakin burriton kiilto silmissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti