Blogin päivitystahti hiipuu aina ajoittain. Joskus tuntuu, ettei ole mitään kirjoitettavaa. Toisaalta, jos kirjoitan vain erikoisista päivistä, syntyy helposti mielikuva, että täällä elo olisi pelkkää kuningattaren kanssa hengailua, matkustamista paikasta toiseen ja auvoista lomaa. Ei sentään. Suoraan sanottuna tällaiseen elämään mahtuu melko monta aneemistakin päivää.
Toisaalta, kun ulkomaille muuttaa puolison työn perässä, tietää jo etukäteen, että elämä tulee olemaan omanlaistaan. Tasainen Suomessa eletty tuttu arki muuttuu yhtäkkiä erikoiseksi on/off -elämäksi, jossa päivä ei joko sisällä yhtään mitään, tai sitten se on täynnä jotakin tyystin erilaista, mitä on koskaan kokenut. Ei ole olemassa mitään sellaista päivää, jota voisi kuvailla tyypilliseksi huhtikuiseksi viikonloppuaamuksi tai keväiseksi arkipäiväksi. Ei ole perinteistä kaavaa tuttujen kavereiden kanssa tai kaavamaista työpäivää tuttujen työtehtävien parissa. Toisaalta on mahtavaa kokea kaikkea uutta, mutta niinä "toisina" päivinä, elämän huippuhetket ovat seuraavanlaisia:
Normaali aamu ei lähden käyntiin ilman tuoremehua. Kolme lähellä olevaa kauppaketjua, Tesco, Sainsbury ja Marks&Spencer myyvät kaikki tarjoustuoremehuja ja on ollut iso homma vertailla, mistä ostetut mehut ovat parhaita. Omenamehu ei saa olla liian makeaa tai vetistä, eikä appelsiinimehu liian hapanta. Aamupalan valinta on muutenkin tärkeä ratkaisu. Useimmiten yritämme löytää mahdollisimman tummaa paahtoleipää, jonka kanssa syödään valmiiksi viipaloitua edamia. Täällä kai pitäisi syödä kivikovaa cheddaria, sillä mannermaiset pehmeät juustot ovat paikallisten mielestä järjettömän mauttomia. Edamin ja cheddarin välillä päädymme kuitenkin lähes aina ensimmäiseen.
Aamupalan jälkeen tiskaan astiat, kastelen pöydällä olevan basilikan ja lähden keittiöstä. Joskus olohuoneen ovi on raollaan. Siitä voi päätellä, että kissa on
hipsinyt sohvalle koisimaan. Yleensä se haluaa hypätä syliin jatkamaan
uniaan. Toisinaan kissalla on herne nenässä, eikä se ilmaannu pitkiin
aikoihin meitä katsomaan. Sen sielunelämä on joskus päivän mielenkiintoisin
tapahtuma mitä seurata. Ja se, jos mikä, kertoo hyvin paljon tämänhetkisestä elämästä.
Aamupalan jälkeen seuraa päivän lehdistö- ja sosiaalimediakatsaus. Useimmiten en keksi mitään päivitettävää facebookiin, mutta odottaessani
miljoonan tsätti-ikkunan aukeamista toiveikkaana, selailen läpi
kotimaan uutiset. Joku ihana on joskus laittanut kuulumisiaan sähköpostilla, mutta muuten ihmiset tuntuvat elävän Suomessakin kiireistä arkeaan.
Päivä meneekin sitten sitä sun tätä rataa. Joskus enemmän tai vähemmän ohjelmoidusti. Näillä seuduilla, missä nyt asumme, ei paljon elämän äänet kuulu tiiliseinien sisälle, lukuunottamatta läheisen koulun välitunteja. Posteljooni soittaa monesti kelloa, kun hän ei saa tungettua isoja kirjeitä miniluukusta sisään. Jos täällä haluaa nähdä ihmisiä tai kokea jotain, on lähdettävä keskustaan. Se taas tietää huonoa gradun etenemiselle.
Iltasella alakerran väki saapuu kotiin. Sitä ei ole vaikea huomata. Emännän kontrasopraano kantaa kolmen kerroksen läpi ja nuotti puheessa muistuttaa synnyinkaupunkini laulavaa puhetta. Yksi päivä on taas takana. Selailen puolison kanssa keittiön seinällä olevaa kalenteria ja toiveikkaana lasken päiviä siihen, kun sinne on merkitty jotakin poikkeuksellista ja kiinnostavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti