Tänään San Francisco on ollut pilvessä. Aamusta lähtien paksu sumu on leijunut kaupungin yllä ja iltaa kohden se on levinnyt savuverhon tavoin pidemmälle sisämaahan. Postikorteissa sumu on aina upeasti kerrostunut samalla kun muu taivas säilyy kirkkaan sinisenä. Omalle kameralleni näyttää kuitenkin tallentuneen vain epämääräisen harmaita ja usvaisia kuvia.
 |
| Aamusumu |
 |
| Sumu syö puolet sillasta, ja puolet kuvasta. |
Surautin paikallisbussilla niemen länsireunalle katselemaan Tyyntä valtamerta ja siltaa. Maisemissa ei kuitenkaan riittänyt katseltavaa määräänsä pidemmäksi aikaa, joten lähdin tarkastamaan paikallisen eläintarhan. Jokunen vuosi takaperin siellä karkasi tiikeri häkistään tappaen ja raadellen asiakkaita, ja nytkin osa eläintarhasta suljettiin hätätapauksen vuoksi. Lemuriaitauksen vieressä oli hälytysajoneuvoja, eikä minulle vielä ole selvinnyt millainen tapaturma siellä oli. Karkuteillä olevat lemurit eivät kuitenkaan sellaista aiheuttane?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti