Minä alan olemaan aika kehittynyt portugalilainen illallistaja. Eilen puolison kollega kutsui kaverinsa luokse illalliselle. Siis puolison kollegan meille tuntemattoman kaverin luokse. Tämä on niin portugalilaista. Mennä nyt ventovieraan ihmisen kotiin syömään. No, maassa maan tavalla. Näin varmistetaan, ettei kenenkään tarvitse syödä lauantai-iltana yksin, ruokailuhetket ovat täällä ennen kaikkea sosiaalisia tapahtumia.
Illalliselle saapui muitakin, puoliakaan heistä en tuntenut. Väliäkö sillä, sillä assosiaatioketjuihin perustuva jatkuva puheensorina kesti joka tapauksessa lähes viisi tuntia. Muutama elementti illallisilla tuntuu aina pysyvän kuitenkin samana. Ruuasta puhutaan, sitä analysoidaan ja sen alkuperää analysoidaan. Lähes kaikille ruoille voidaan löytää kaupunki, tai kylä, jossa juuri kyseistä ruokalajia on alettu valmistaa. Hiljaisen hetken yllättäessä tilanne pelastetaan puhumalla jalkapallosta. Minusta on tullut täällä aika haka jalkapallosta puhumisessa. Samoin vuosikymmenten takaiset suomalaiset rallitähdet ovat tyypillinen toinen puheenaihe. Siinä aihepiirissä minun pitää vielä tsempata.
Minulle käsittämättömin osa illallista on jälkiruokien alkuperän analysointi. Minun mielestäni 90% portugalilaisista jälkiruoista on keltaisia ja ne sisältävät munaa, sokeria, kanelia ja jotakin muuta ainesosaa. En kerta kaikkiaan vain ymmärrä, miten joku voi erottaa jälkiruoat toisistaan. Kaikki maistuvat lähes samoilta, tuntuvat suussa lähes samoilta ja näyttävät lähes samoilta. Mausteena niissä on sitrushedelmän mehua tai kanelia. Jos on oikein repästy, saattaa niissä olla kaakaojauhetta tai kookosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti