Kuulin aamulla kämppikseltä, että paikallisen Pingo Doce -elintarvikekauppaketjun liikkeissä on kaaos, josta syystä uutiskynnys ylittyi ja sosiaalinen media varmisti vielä kauppaketjun näkyvyyden.
En oikein tiedä miksi Pingo Doce muiden markettien tavoin päätti tänä vappuna pitää auki kauppojensa ovet, sillä yleensä koko Portugalin näyttää turistialueita ja ostoskeskuksia lukuunottamatta hiljentyvän työväen juhlapäivänä. Päätöstä pitää tavalliset marketit auki vastustettiin sosiaalisessa mediassa paljon, mutta ilmeisesti tarve lisätä ihmisten kulutusta oli niin vahva, että kauppaketju päätti vielä varmistaa väentungoksen lupaamalla 50 prosentin alennuksen yli 100 euron kertaostoksista. Heittääkseen vettä myllyyn kauppaketju lupasi kolminkertaisen palkan niille työntekijöille, jotka vapaaehtoisesti haluavat työskennellä vappuna. Näyttää siltä, että kapitalismi iski työväenjuhlaan kuin sika limppuun. (Hieman ontuva kielikuva, kyllä.)
Ei liene vaikea arvata mitä tästä seurasi. Pingo Docet täyttyivät ruokaa, kuivattua turskaa ja alkoholia hamstraavista asiakkaista. Nappasin kuvan jokisataman Pingosta, josta ihmiset hakivat rullakoilla elintarvikkeita, olutta ja kaikkea mahdollista.
Joku ehti ladata Youtubeenkin videonpätkän vappuasiakkaista 50% alennusta metsästämässä. Tätä ilmiötä seuratessa ei voi kuin toivoa, että ymmärtäisi paremmin mitä kaikkea mielenkiintoista yhteiskunnallista tämänkin taustalta löytyy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti