keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kommunisteja ja vappua

Pahoitteluni blogin päivitystauosta. Meillä on ollut paljon vieraita ja hauskanpidon ohella verbaalipankki on tyhjentynyt ennen kuin olen avannutkaan blogia. Nyt kun viimeiset kaksi kuukautta ovat lähteneet käyntiin, pyrin päivittämään tänne taas vähän useammin ja kertomaan kuulumisia paikallisesta koulusta ja expatriaatti-arkielämästämme unohtamatta aina välillä laittaa muutamia turistivinkkejäkin niitä varten, jotka tätä blogia sen vuoksi ovat päätyneet lukemaan.

Kuluneen viikon aikana täällä on vietetty kahta juhlaa, jotka molemmat ovat olleet vapaapäiviä myös koulusta. Huhtikuun 25. päivä Portugalissa vietettiin neilikkavallankumousta fasismista vapautumisen kunniaksi, kun 38 vuotta sitten oikeistolainen sotilasjuntta kaadettiin verettömässä vallankumouksessa. Vuoden -74 vallankumouksessa vasemmistoradikaaleilla oli kiväärien piipuissa neilikoita merkkinä rauhanomaisesta vallankumouksesta ja siitä syystä yhä edelleen päivää juhlitaan neilikoiden kera. Meidän neilikkavallankumous sujui Bairro Altossa piipahtaen. Tuossa läheisellä torillakin olisi ollut konsertti ja ilotulitus, mutta emme siihen ehtineet.

Vappua Portugalissa päästiin viettämään ensimmäisen kerran vasta neilikkavallankumouksen jälkeen. Juhlapäivä on edelleen omistettu työläisille, eikä suomalaistyyppisestä vapunvietosta täällä ole tietoakaan. Vaikka Portugalista ei kommunistista maata tullutkaan, kommunistiset puolueet ovat täällä kovassa huudossa ja heidän sloganeitaan näkyy ympäri kaupunkia. Ymmärtääkseni kunnallistason politiikassa kommunistit vaikuttavat vahvasti vielä nykyäänkin ja työväen etua ajavat punaiset julisteet ja graffitit koristavat lähes jokaista risteystä.

Ei kommentteja: