Apulaisopettajan pestiäni on jäljellä jotakuinkin kuukausi. Se on varmasti riittävä aika kaiken kaikkiaan, sillä omat tunnelmani alkavat olla tämän kahdeksan kuukauden opettajavaihdon suhteen ristiriitaiset. Talvella, oltuani kolme kuukautta koululla, olin iloinen siitä, että pestini on minimiaikaa pidempi. Tuntui, että kolmen kuukauden jälkeen aloin päästä vasta kuvioihin mukaan ja kaikki olisi jäänyt kesken, mikäli olisin silloin joutunut lähtemään.
Oppilailla, kuten minullakin, tuntui kestävän useampi kuukausi vaihto-opettajajärjestelyyn totuttautuessa. Alussa kaikki oli jännittävää ja uutuudenviehätys teki monista opetustilanteista aivan omanlaisiaan. Kaikki opettajan työtä tehneet tietävät, että ennemmin tai myöhemmin kouluarki iskee kuitenkin vasten kasvoja. Uutuudenviehätys kaikkoaa ja rajoja aletaan kokeilla.
Viime viikkoina olen huomannut, että mitä kauemmin olen koululla ollut, sitä enemmän olen perillä opettajanhuoneen valtataisteluista ja pinnan alla kytevistä ongelmista, joihin minun jollakin tavalla oletetaan ottavan kantaa. En enää voi hymyillä nätisti ja leikkiä tietämätöntä ulkomaalaista, mutta toisaalta en hallitse kieltä ja kulttuuria ymmärtääkseni asioiden kaikkia puolia. Opettajana olen myös sellaisessa välitilassa, joka toisaalta sallii minulle rennon oleskelun koululla ilman oikean opettajan vastuuta, mutta toisaalta estää minua toteuttamasta opetusta niin kuin itse näkisin sen parhaaksi.
Hyviä puolia tässä vaihdossa on ollut monia. Minun on pitänyt olla koululla melko vähän ja usein vain nelipäiväisiä viikkoja. Minun ei ole tarvinnut kantaa vastuuta oppilaiden arvioinnista, vanhempien tapaamisista, paperitöistä tai muista luokkahuoneen ulkopuolisista töistä. Silloin tällöin olen ollut yksittäisiä päiviä tai viikkoja sijaisena ja suunnitellut tunteja. Monesti olen päässyt retkille mukaan ja matkustelemaan ympäri Portugalia. Moni lukijoista varmasti huokailee ruudun toisella puolella ja miettii, miten upeaa tällainen "työ" on. Ja onhan tämä ollut ainutlaatuinen tilaisuus nähdä maailmaa.
Mutta työn mielekkyyteen vaikuttaa myös moni muu asia kuin vain työn rentous tai helppous. Se mitä olen jäänyt kaipaamaan, on omien ideoideni toteuttaminen ja itse parhaaksi näkemäni opetus- ja kasvatustyön toteuttaminen. Lukemattomia kertoja olen seurannut opetusta, johon en pysty koko sydämestäni osallistumaan, sillä en voi allekirjoittaa sen menetelmiä tai tavoitteita. Ristiriitaisia tilanteita on ollut mielestäni liikaa.
Sinänsä minulla ei kuitenkaan ole valitettavaa. Minua on kohdeltu asiallisesti koko oleskeluni ajan, olen tutustunut monenlaisiin opettajiin ja päässyt näkemään suomalaiseen kouluun verrattuna huomattavan erilaista opetuskulttuuria. Olen pitänyt oppilaistani alusta lähtien, oppilaat ovat pitäneet minusta ja kaikki on päällisin puolin hyvin. Olen alkanut kaipaamaan kuitenkin haasteita ja ammatillista kehittymistä opettajana.
Nyt on aika kiirehtiä takaisin koululle. Tällä viikolla kiusanamme on yli 30 asteen helle, joka tekee koulutyöstä sietämätöntä. Valittaminen ei kuitenkaan auttane mitään, sillä näillä olosuhteilla mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti