lauantai 2. maaliskuuta 2013

Vähän kuin telttaretkellä olisi

Huomasin juuri, ettei minulla ole sääpäivityksiä läheskään niin paljoa, kuin Englanti-aiheisessa blogissa pitäisi olla. Tähän siis pitää tulla muutos.

En kuitenkaan pääse päivitttelemään sateesta, kun ei täällä ole satanut juuri lainkaan. Uusi pöllösateenvarjonikin on ollut jo viikkoja työttömänä. Mikä se tällainen Englanti on? Saako rahat takaisin jos ei sadakaan?

Ilmeisesti olemme kuitenkin vain onnekkaita. Viime vuonna satoi kuulemma niin paljon, että tälle alkuvuodelle ei ole vettä enää riittänyt, tai sitten arvonnassa on ollut jaossa enää vain tuo poikkeuksellisen kylmä sää. Lehdessä oli uutinen siitä, että pakkaskelien vuoksi kaasunkulutus on noussut tänä talvena ja lämmityslasku sen mukaisesti. Ulkona maahan ja puihin on puskenut kukkia optimistisina kevään suhteen jo viikkojen ajan, mutta ne joutuvat sinnittelemään monena yönä muutaman pakkasasteen kanssa, eikä päivisinkään lämpötila kovin korkealle nouse.

Kylmä sää on näkynyt meillä täällä kotonakin. Olohuoneessa ja keittiössä meillä on aika mukava 13-18 asteen lämpötila, mutta makuuhuonetta aurinko ei pääse lämmittämään ja siellä saadaankin nauttia (reilusta?) kymmenestä asteesta öisin. Paikalliseen tapaanhan meilläkin laitetaan lämmitys öiksi pois päältä, tai pitäisikö sanoa, että meillä on lämmitys päällä vain aamuisin ja iltaisin. Toisaalta näin alhaisiin lämpötiloihin on vaikuttanut myös se, että alakerran kaksi kerrosta on tällä hetkellä kylmillään, kun omistajat ovat poissa. Onneksi meillä on superlämmin peitto ja tunnetusti olen aina tykännyt nukkua viileässä. Täältä puuttuu kuitenkin se järkyttävä kosteus, joka Portugalissa puski sisään taloihin, luihin ja ytimiin, joten oikeastaan en valita. Olen nukkunut täällä todella hyvin ja muuten ongelmainen ihoni on loistokunnossa.

Päivät kuitenkin pitenevät ja optimistisina odotamme Englannin loistokasta kesää. Ensikertalaisina lupaamme ottaa vastaan kaiken sen, mitä kesäsää tuo. Mukisematta.

Ei kommentteja: