Matkustamien Brasilian isoihin kaupunkeihin jalkapallon MM-kisojen alla tai niiden aikana voi olla joko maailmanluokan emämunaus tai elämää suurempi kokemus. Jalkapallopelin seuraaminen ja tunnelmoiminen Copacabanalla saattaa olla hienoin jalkapallokokemus, mitä koskaan tulen kokemaan tai vaihtoehtoisesti se kääntyy väkivaltaiseksi mielenosoitukseksi, mikäli julkisen liikenteen lakon vuoksi olemme edes päässeet lentokentältä keskustaan. Ehkäpä jalkapallon MM-kisat nostattavat ennenkokemattoman protestiliikkeen aallon, tai vaihtoehtoisesti kisat yhdistävät koko maan ja valtava kansanjuhla laskeutuu kuukaudeksi turuille ja toreille, rannoille ja faveloihin.
Juuri tästä syystä minua kiinnostaisi hirveästi tehdä pikkuinen visiitti vaikkapa Rio de Janeiroon. Tunnelma voi hyvinkin nousta kattoon kisojen aikana. Mutta pieni riski myös totaaliseen kaaokseen on olemassa ja takuuvarmaa on ainakin se, että jos tunnelma ei nouse kattoon, siellä ovat ainakin hinnat.
Päivän dilemma onkin siinä, onko mitään järkeä lähteä keskelle kaaosta. Toisaalta, kun tänne asti on matkustettu, miksi homehtua pikkuisella saarella kolme kuukautta, käymättä missään. Sen lupaan kuitenkin, että jos Rioon päätämme lähteä ja sieltä hengissä selviämme, kerron siitä täällä blogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti