Voi kuinka mielelläni olisin nyt Suomessa pelaamassa lautapelejä ystävien kanssa sateen hakatessa kattopelteihin. Ette tiedäkään kuinka paljon kaipaan teitä siellä kaukana. Ystäviäni, joiden kanssa voi tehdä luontoretkiä, pelata pelejä, jutella syvällisiä tai kohnottaa muuten vain. (Kesällä pitää kehitellä jotain esoteerista jälleennäkemisen kunniaksi.)
Terapiaa tälle mälsälle viikonlopun käänteelle sai tänään tarjota kaupan suklaahylly, johon suuntasin lounaan jälkeen. Olenko koskaan kertonut, että täällä on kaksi kauppaa, joiden nimistä jaksamme aina vääntää vitsiä, toinen on Hyvän Jeesuksen kauppa ja toinen on Magia. Niistä saa loputtoman määrän puujalkavitsejä, jotka ovat niin huonoja, etten niitä tähän laita, vaan saatte keksiä ne itse. Tällä kertaa Magian maustehylly yllätti meidät. Suuresti rakastamiemme valkosipulilastujen vieressä oli pussillinen valkoista jauhetta, joka oli nimetty salamoníacoksi, siis löysimme käytännössä salmiakkia! Meidän lakritsi- ja salmiakkipuutostila on kasvanut jo sellaisiin mittasuhteisiin, että päädyimme uteliaina ostamaan pussillisen ammoniumkloridia. Nyt tosin tarvitsisi enää keksiä miten sen saisi jalostettua nautittavaan muotoon.
Pikkuhiljaa alamme odotella iltaa ja brasilialaisen television ykkösviihdeohjelmia. Valtavia kirkkaasti valaistuja ja värikkäitä studioita joissa lauletaan, tanssitaan ja kilpaillaan. Ne ovat niin absurdeja ja huonoja ohjelmia, että alan toisaalta jo rakastaa niitä. Ne irrottavat loistavasti arjesta. Viime viikonlopulta muistan sekalaisia pätkiä sieltä täältä, jättimäisellä torakkaratsulla ratsastavia laulavia ihmisiä, oikeiden elävien torakoiden kanssa otettuja selfieitä, kiiltävän valkoisia hammasrivejä, vihreäksi maalattuja ihmisiä, laulavia juontajia ja kaiken taustalla maanisesti tanssivia naisia. Kuinka joku ohjelma voikin olla samaan aikaan niin sisällötöntä ja tyhjää, mutta niin iloista ja hyväntahtoista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti