Parvekkeellemme on muurattu seinälle iso kiinteä grilli. Etenin miestäni se on houkutellut alusta asti grillaamaan, ja viimein eilen saimme roudattua kaupasta pussillisen hiiliä, sytytystarvikkeet sekä herkullista lihaa ja varraskasviksia. Tämä päivä oli kuin luotu tirisevää churrasqueiraa varten.
Grilliä ei ole käytetty hetkeen, joten sen ympäristöön on kertynyt jos jonkinlaista varastoitua tavaraa, kippoa ja kukkapurkkia joista vuokraemäntämme hamstrausluonne käy selvästi ilmi. Niitä sitten piti vähän siirrellä, että olisi helpompi viritellä tulta. Valitettavasti päivän ruokasuunnitelmat romahtivat melko nopeasti, sillä tavaravuoren suojaisista ja pimeistä kätköistä löytyikin kokonainen torakkayhteisö.
Grillailut jäivät tältä päivältä toteuttamatta ja Raid-täsmäiskuilla olemme yrittäneet pienentää populaatiota. Parinkymmenen minuutin välein keskelle parvekkeen lattiaa on vyörynyt lisää erikokoisia torakoita, jotka jostain syystä kellahtavat selälleen jalkojaan heilutellen vedellessään viimeisiä henkosiaan.
Jos jotain positiivista hakee tapahtuneesta, löytyipä ainakin syy miksi olohuoneeseen alkoi tupsahdella torakoita. Nyt parvekkeen ovi pysyy visusti kiinni ja lihatkin päätyivät pakkaseen odottamaan päivää, jolloin grillin ilkeää sytyttää. Onneksi ravintolat ovat auki sunnuntaisinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti